Jrockin lieveilmiöt: Miitit

Sana ’miitti’ polveutuu englanninkielen sanasta ’meeting’ ja miitiksi kutsutaan arkikielenkäytössä Internet-yhteisön jäsenten fyysistä tapaamista. Tapaaminen sisältää usein yleistä yhdessä oleilua, keskustelemista, tutustumista tai esimerkiksi pelejä. Japanilaisen musiikin yleistymisestä huolimatta kanssaihmisiä saattaa olla vaikea löytää omasta kotikaupungista, joten miitit ovat arkipäivää nykyään myös jrock-yhteisöissä. Suomen ensimmäisistä jrock-miiteistä on huhuja jo 90-luvun alulta lähtien, mutta todellinen räjähdys tapahtui vasta 2000-luvun puolivälissä. Kulta-aika on jatkunut aina tähän päivään asti.

Aikaisemmin useimmat jmusiikki-aiheiset miitit kulkivat yksinkertaisesti nimellä ”jrock-miitit”, mutta sekä fanikannan että eri bändigenrejen tietoisuuden lisäännyttyä myös jrock-miitit ovat entistä useammin tarkemmin spesialisoituneita; foorumien miittitopiceista voi bongata niin Gazette-miittejä kuin vain täysi-ikäisille tarkoitettuja tapaamisia. Miitit antavat mahdollisuuden ujoillekin ihmisille hankkia lisää sosiaalista kontaktia, kun ensitutustuminen on jo tapahtunut anonyymisti verkon välityksellä. Internet-ihmisten tapaamisessa on toki hyvä muistaa mahdolliset riskit, mutta suurimpien ja tunnetuimpien foorumien järjestämiin tapahtumiin voi varmasti lähteä jokainen turvallisin mielin.

------------------

JaME Suomi jututti 17-vuotiasta Janetta Perttusta, joka lukeutuu aktiivimiittailijoihin Lost and Found -nettifoorumilla. Orivedeltä kotoisin olevan Janetan voi bongata nasutai-nimimerkin alta.

Milloin olit ensimmäistä kertaa miitissä? Millaista oli?

- Ellen nyt aivan väärin muista, uskaltauduin ensimmäistä kertaa miittiin vuoden 2006 tammikuussa. Siihen aikaan miitit rajoittuivat ostoskeskushengailuun ja asianmukaisissa kaupoissa kiertelyyn, joten miksikään erityisen antoisaksi kokemus ei muodostunut. Osasyylliseksi lasken tosin sen, että kyseisenä päivänä minulla oli reippaanlaisesti kuumetta – olin liian pelokas jäädäkseni kotiin toipumaan, kun puolituntemattomat ja tuntemattomat ihmiset odottivat minun ehdottomasti tulevan paikalle. Tietenkin hieman jännitti tulla ’heitetyksi räiskyvien persoonien keskelle’, vaikka mukana oli myös silloinen paras ystävä.

Mikä on paras miittikokemuksesi?

- Parhaimpiin kokemuksiin luen Lost and Found –foorumin Piknikmiitin (28.7.2007), joka oli minulle ensimmäinen yli 20 henkilöä sisältänyt miitti. Silloin olin jo kerännyt tarpeeksi rohkeutta kommunikoidakseni muutenkin kuin erilaisilla äännähdyksillä, ja pian huomasinkin löytäneen useiden kanssa jonkin, mitä voisi kutsua yhteiseksi säveleksi. Ja suurin osa sävelistä jatkuu yhä, eikä silloin levitettyä huumorin ilosanomaa ole tähän päiväänkään mennessä unohdettu! Aika kului kuin siivillä, vaikka ulkoilmamiitiksi suunniteltu tapahtuma jouduttiinkin siirtämään sisätiloihin suomalaiselle tuurille ominaisen sateen takia…

Entä mikä on kurjinta, mitä miittaillessa voi sattua tai sinulle on sattunut?

- Kurjimpiin kokemuksiini lukeutuu se, kun erään miittiporukan kanssa saimme niin suuren riidan aikaan, ettei joitakin silloin rikottuja ystävyys- ja kaverisuhteita ole ilmeisesti vieläkään saatu kunnolla ehjiksi.

On myös kurjaa, jos porukka jakautuu isossa miitissä fandomin mukaan (kliseinen esimerkki the GazettE –fanit ja Dir en grey –fanit), tai olemassa olevien klikkien ja kaveriporukoiden mukaan. Itse ainakin koen miitit uusien kontaktien luomiseen tarkoitetuksi ja mielelläni heitän vanhentuneen läpän roskakoriin ja siirryn ystävieni tutusta läheisyydestä jonkun uuden, mahdollisesti kiinnostavaksi osoittautuvan tyypin seuraan. Tätä suosittelen ihan kaikille, vaikka vain miitin yleisen fiiliksen kannalta!

Tarvitaanko miittejä enää nykyään, kun keikkoja ja muita harrastajia yhteen kokoavia tapahtumia on niin paljon?

- Mielestäni miiteissä ei tarvitse enää panostaa niiden määrään ja järjestämistiheyteen, vaan laatuun. Todellakin j-keikkoja yms. tapahtumia on tarjolla nykyään niin runsain määrin, ettei joka kuukausi ole edes mieltä, aikaa tai rahaa kokoontua yhteen. Kuitenkin isompia ja harvinaisempia miittejä on hyvä järjestää, näin on mahdollisuus kerätä laajempi skaala ihmisistä, jotka käyvät keikoilla ja jotka eivät käy keikoilla jne.

Pidätkö enemmän hengailumiiteistä vai sellaisista, joissa on jokin tietty teema? Miksi? Mitkä ovat hauskimpia teemoja?

- Ennen ns. hengailumiitit olivat paljon lähempänä sydäntä, kun saattoi jutella ja nauraa suunsa kuivaksi ja vatsalihaksensa kipeiksi ilman, että mikään keskeytti. Nykyään kuitenkin suosin enemmän teemamiittejä, sillä tavallinen yhteen pakkautuminen ja random mutustelu ja jutustelu aiheuttavat helposti juuri niitä aiemmin mainitsemiani klikkiytymiä, kun piirit ovat sen verran pienentyneet ihmisten käydessä tutummiksi ja tutummiksi. En noissa teeman omaavissa miiteissä ole päässyt vielä(kään) poikkeamaan, mutta mm. täysi-ikäisille tarkoitettu "spugemiitti" kuulostaa niin eksoottisen viehättävältä, että iän suodessa taidan sellaiseen osallistua…

Jos saisit järjestää miitin ihan minne tahansa, missä se pidettäisiin ja miksi?

- Kaikkein ideaalisin miittauspaikka japanilaisesta musiikista innostuneille olisi tietenkin Japani. Syitä ei varmaankaan tarvitse sen enempää eritellä. Tällaisen toteutus taas voisi olla hieman, miten sen nyt sanoisi, mahdotonta.

Glamourista pieninä annoksina viehättyvänä olen myös leikitellyt ajatuksella Hotelli Kämpissä järjestettävästä miitistä – taas toinen taloudellisesti hankala idea toteuttaa. Miittiin saisi juhlavuutta, virallisuutta ja vastaavaa, jota en oikein osaa pukea sanoiksi. Valitettavasti tämän räväkämpää mielikuvitusta minulla ei tämän aiheen suhteen ole, pahoitteluni.

Mikä on seuraava miitti, johon aiot suunnata?

- Kuulin vähän juttua, että Tampereelle päin on tulossa vakava keskustelumiitti, tai impromiitti kakkonen. Ensimmäisen improvisaatioteatteriin pertustuvan miitin jouduin raskain mielin jättämään väliin, mikä osittain surettaa yhä, joten sieltä minut todennäköisesti bongaa seuraavaksi!

Teksti: Amber (JaME Suomi) & Matron (JaME Suomi)
Kuva: Janetta Perttunen

Jrockin lieveilmiöt: Fanfiction

Vesisade valuu taivaalta rakennuksien katoille, seinille, ihmisten päälle, maahan. Siltä eivät ole suojassa sateenvarjonkaan kanssa kulkevat. Hölmöt, luulevat, että se jotain auttaa. Kaksi miestä seisoo leveän katoksen alla. He ovat niitä harvoja, jotka ovat selvinneet vesisateesta kuivina. Miehet nojaavat rakennuksen seinään - toinen seisoen, toinen istuen. He ovat paenneet muita ihmisiä rakennuksen sisäpihalle.

"Tadashi", istuallaan oleva mies sanoo.

Kutsuttu mies ei vastaa, mutta hän on kuulolla.

(ichi - Sade)

-------------------------------

Fanfiction

Fanfiction on nimensä mukaisesti fanien tuottamia fiktiivisiä tarinoita, jotka perustuvat johonkin populaarikulttuurin tuotteeseen. Tarinat voivat lainata henkilönsä tai miljöönsä yhtä hyvin kirjasta, elokuvasta, pelistä kuin sarjakuvastakin, minkä lisäksi julkisuuden henkilöt ovat nykyään suosittu aihe. Myös jrockin yleistyminen viimeisten viiden vuoden aikana on vaikuttanut suomalaiseenkin fanfiction-kenttään, kun japanilaisista artisteista kirjoittaminen on tullut yhä suositummaksi.
Fanfiction-tarinoiden eli ficcien pääasiallinen julkaisukanava on internet. Jrock-fanfictionille on omistettu niin foorumeita, blogeja kuin nettisivujakin, ja netti on helppo kanava kenelle tahansa harrastajakirjoittajalle, koska esimerkiksi kustantajaa ei julkaisemiseen tarvita. Internetissä on myös mahdollista saada suoraa palautetta lukijoiltaan, mikä on monille kirjoittajille hyvin tärkeää. Ficcien kirjoittaminen on harrastus siinä, missä mikä tahansa muukin kirjoittaminen: se tarjoaa hauskaa ajanvietettä, mahdollisuuden ilmaista itseään ja kehittyä kirjoittajana. Monet ficciyhteisöt ovat myös tiiviitä sosiaalisia verkostoja, joita yhdistää samaan aikaan kaksi kiinnostuksenkohdetta: kirjoittaminen ja musiikki.


----------------------

Fanfictionin aktiivinen harrastaja Laura Vikström, 17, kertoi JaME Suomelle omista kokemuksistaan. Oulusta kotoisin oleva Laura kulkee Lost and Found -nettifoorumilla nimimerkillä ichi.

Kertoisitko aluksi vapaasti omasta ficciharrastuksestasi?

-Aloitin ficcaamisen yläasteella - kahdeksannella luokalla, jos oikein muistan. Sillon kirjoittelin lähinnä Harry Potter -ficcejä, mutta jotenkin ne jäivät sitten jo ennen yhdeksättä luokkaa. Sekin lähti varmaan siitä, että sivustolla, jolla julkaisin omia tekstejäni, alkoi yleistyä Potter-fanfiction, joten kokeilin asiaa itsekin. Siellä tuli luettua Harry Potter-ficcejä jonkin verran. Jrock- ja Potter-fandomin lisäksi en muilla fandomeilla ole kirjoitellut.

Jrock-fandomilla olen kirjoittanut elokuusta '07 ja lähemmäs sata ficciä - lyhyitä enemmänkin, mutta pari hieman pidempääkin. Lukenut olen puolestaan paljon enemmän. Todella paljon enemmän - en osaa edes arvioida, sillä määrä menee ainakin pariin sataan.

Fanficcaamisen lisäksi kirjoittelen novelleja ja jotain... raapaleita tai miksi niitä voisi kutsua, kun eivät ne runojakaan ole. Sellaista ajatuksenjuoksua lähinnä. Tavallisten novellien kirjoittaminen on jäänyt, kun olen enemmän siirtynyt fanfictionin puolelle. Välillä kyllä tulee olo, että pitäisi alkaa kirjoittaa jotain tavallista novellia, mutta usein ne jäävät kesken heti ensimmäisellä sivulla.

Entä mikä pitää sinua edelleen harrastuksen parissa?

-Tämän harrastuksen parissa minua pitää varmaan... Hankala kysymys. Varmaan henkilöt, se miten ihmiset kirjoittavat heidät tekstiin ja miten heidän ympärille luodaan maailma.

Kuinka tärkeä osa elämääsi fanfiction ja j-rock ovat?

-Kyllä varmaan pärjäisin ilman fanfictionia ja j-rockia, mutta jos ne minulta tässä elämäntilanteessa vaan poistettaisiin, niin minuun jäisi omanlaisensa tyhjiö. Istun kuitenkin koneella ja pyörin Lost and Found -foorumilla aika paljon, joten niiden puuttuminen olisi outoa, koska olen tottunut siihen elämäntyyliin. Kyllä ne siis loppujen lopuksi ovat aika tärkeitä, vaikken ilmiötä arkena ehkä ehdi huomatakaan.

Keistä kirjoitat ja miksi? Haluatko välittää jonkin viestin kirjoituksillasi?

-Kirjoitan aika monista henkilöistä. Henkilö/henkilöt riippuvat aivan siitä, millaista tekstiä olen hakemassa. En tietoisesti yritä välittää mitään viestiä kirjoituksillani. Lähinnä haluan että jos kirjoitan jostakin tunteesta, ihmiset voisivat tuntea sen fiiliksen tai vastaavasti ymmärtää ,miltä se voisi tuntua.

Kumpi on fanfictionissa sinulle tärkeämpää: fan vai fiction? Kirjoitatko ja luetko fanittaaksesi vai kirjallisuusmielessä, vai molempia? Ovatko ficit mielestäni verrattavissa muuhun kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen?

-Fanfiction on aivan verrattavissa muuhun kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen. Mielestäni se on osa kirjallisuutta, vaikka henkilöt eivät olekaan omasta päästä vedettyjä. Kirjoittamistahan se on, vain hieman eri muodossa. Pidän yleisestikin lukemisesta, joten sen takia tykkään lukea fanfictioniakin, mutta on siinä erilainen viehätys, kun henkilöt ovat julkisuuden henkilöitä eivätkä tosiaan jonkun toisen keksimiä. Luen ficcejä ehkä siis ihan lukemisen ilosta ja fanittaakseni.

Kuinka tärkeää ficcien julkaiseminen ja kommenttien saaminen on sinulle?

-Julkaiseminen ja kommenttien saaminen on vähän viha/rakkaussuhde minulle. Kun julkaisen, aina ei tyydytä se, että kyseinen teksti on katsottu monta kymmentä kertaa, mahdollisesti jopa yli sata kertaa, eikä kommentteja ole kuin yksi. Kommenttien saaminen on minulle todella tärkeää. En odota kommentilta kuitenkaan rakentavuutta, vaan mieluummin kuulen lukijan rehellisen mielipiteen. Julkaisen fanficeistäni 95% ja jokaisella kerralla tietenkin toivon, että saisin kommentteja ja mielellään paljon. Mutta ainahan kommenttien määrät ja laadut eivät itselle kelpaa, vaikka kaikki on tietenkin otettava vastaan, kun vapaaehtoisesti kuitenkin julkaisee.

Onko sinulla kirjoittajaesikuvia?

-Pidän J.K Rowlingista ja Stephenie Meyeristä, mutta en luokittelisi heitä kirjoittajaesikuvikseni. En usko, että minulla on ketään esikuvia kirjoittamisen suhteen - en ole asiaa ainakaan tiedostanut.

Millaista on hyvä fanfiction?

-Hyvä fanfiction on... onnistunutta. Sellainen, mistä lukija nauttii ja voisi kuvitella jopa lukevansa sitä uudestaan. Kun saa lukijan miettimään tekstiä vielä jälkikäteen. Se on hyvää fanfictionia.

Teksti: Amber (JaME Suomi) & Matron (JaME Suomi)
Kuva: Laura Vikström

Jrockin lieveilmiöt: Cosplay

JaME Suomi jatkaa blogisarjaansa, jossa perehdytään jrockin luomiin sivuilmiöihin Suomessa. Haastateltavat on poimittu Lost and Found -foorumin käyttäjistä.

----------------

Cosplay

Cosplay, cossaus, pukuilu, kosupure, costume play - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kyseessä on joka tapauksessa yksi niistä ilmiöistä, jotka ovat saaneet alkunsa USA:ssa, käyneet Japanissa ja tulleet takaisin länsimaihin uudessa muodossa. Suomessakin cosplay on noussut parin viime vuoden aikana niin suosituksi, ettei sarjakuva-, peli-, animaatio- ja elokuvahahmojen yhtäkkinen vyöry kaupunkiin, jossa järjestetään jokin pukuilijoiden suosimista tapahtumista, enää hätkäytä tavallistakaan tallaajaa. Jrock-puolella kyse on tietenkin useimmiten j-bändien jäseniksi pukeutumisesta, mutta erikoisempiakin ideoita, kuten musiikkivideoiden tai levynkansien hahmoiksi sonnustautumista, harrastetaan toisinaan innokkaasti.

Cossaamisella on monille harrastajilleen sosiaalinen merkitys, sillä sitä harrastetaan usein ryhmässä esimerkiksi koko bändiksi pukeutumalla. Lisäksi asu viestii omista kiinnostuksenkohteista, mikä saattaa helpottaa samanhenkisten kavereiden löytämistä suurissa tapahtumissa. Pukuilu vaatii tietenkin monenlaista näpertelyä, ompelemista ja askartelua, mikä jo sinällään on mukava ajanviete - ja harrastuksen ehkä haasteellisin osuus. Monelle jrock-fanille oman suosikkiartistin cossaaminen on myös kunnianosoitus artistia kohtaan, mikä pohjaa japanilaiselle käsitykselle matkimisesta ja kopioinnista arvostuksen merkkinä.

------

Haastattelimme 20-vuotiasta Salla-Mari Soinista, joka on fanipiireissä kerännyt tunnettavuutta upeilla jrock-cosplaypuvuillaan. Lost and Foundista hänet voi löytää TheCatInTheHat-nimimerkin alta.

Kauanko olet harrastanut cosplayta? Mistä innostus alkoi?

Cossasin ensimmäisen kerran vuoden -08 Animeconissa, eli en kovin kauaa. (Laatu korvaa määrän!) En tiedä ollenkaan, mistä cossikärpäsen purema tuli, halusin vain esiintyä lempivokalistinani ja tehdä sen hyvin.

Montako asua olet koonnut?

Muutaman. Suunnitteilla kylläkin vaikka mitä.

Teetkö cossivaatteesi itse? Kuinka keskeinen osa harrastusta ompeleminen ja askartelu mielestäsi on?

Se on todella keskeinen osa, teen kaikki cossini itse ja jos en millään osaa, kysyn neuvoa äidiltä. Äiti on auttanut esimerkiksi kaavojen keksimisessä, vaikkei meillä kummallakaan ole minkäänlaista koulutusta ompelemiseen. Hyvään cossiin vaaditaan kyllä muutakin kuin upea asu.

Entä onko mielestäsi tärkeää jäljitellä esimerkiksi hahmon eleitä ja ilmeitä pukuillessa?

Ei kovinkaan tärkeää, mutta onhan se hauska lisä.

Oletko osallistunut tai aiotko osallistua cosplay-kilpailuihin? Miksi?

En ole osallistunut vielä, koska olen pelännyt, että kaikki inhoavat cossiani! Ensi kesänä kuitenkin on tarkoitus.

Vaikuttaako cossaaminen jotenkin omaan pukeutumistyyliisi?

Ei oikeastaan. Olen ottanut kyllä lävistyksiä ja leikannut hiukseni kuten cossattavalla, mutta en kulje vapaa-aikana pvc-asuissa.

Kuinka tärkeää cosplay sinulle on? Käytätkö siihen paljon aikaa tai rahaa?

Cosplay on melko tärkeää, mutta aion harrastaa sitä vain niin kauan kuin se on kivaa, enkä tehdä mitään pakkoa siitä itselleni. Aikaa ja rahaa kyllä kuluu senkin edestä, ensimmäinen cossini tuli vähän liiankin kalliiksi. Mutta oli se sen arvoista!

Entä j-rock, onko se tärkeä osa elämääsi?

Tärkeämpi osa kuin cosplay. Jos ei olisi j-rockia, tuskin cossaisin.

Millainen on hyvä cossi?

Hyvin tehty ja huolella suunniteltu. Jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse toteuttaa, se on usein mahdotonta, mutta kukaan ei saa huomata yksityiskohtien puuttumista. Tietenkin ihmisten on myös tunnistettava kuka hahmo/henkilö on kyseessä. Asun lisäksi myös meikki ja kampaus ovat hyvin tärkeitä, inhoan cossaajia, jotka tulevat asu päällä, mutta esiintyvät omalla finnisellä naamallaan. Ei se meikkaaminen niin vaikeaa ole. Peruukilla saa helposti hienot hiukset, mutta mielestäni omat hiukset ovat paljon kauniimmat, jos on vain mahdollista saada niistä samanlaiset kun cossattavalla. Tietenkin on myös tosi hienoa, jos cossaaja muistuttaa kasvoistaan esittämäänsä henkilöä. Pitää yrittää parhaansa.

Milloin sinut voi nähdä cossaamassa seuraavan kerran ja missä asussa?

Ilmeisesti Animeconissa -09, Phantasmagorian Riku, variant jihad PV. Ellen nyt vielä muuta mieltäni.

----------------

Teksti: Amber (JaME Suomi)
Kuva1 ©: Matias "Wainamoinen" Puro
Kuva2 ©: Janette Silvasti

Jrockin lieveilmiöt: Fanart

JaME Suomi aloittaa blogissaan uuden sarjan, joka keskittyy jrockin luomiin mielenkiintoisiin lieveilmiöihin. Paneudumme postauksissa muun muassa niin fanartin, cosplayn kuin fanfictioninkin maailmaan ja saamme kattavasti kuulla näistä aiheista harrastajien näkökulmasta. Haastateltavat on poimittu suomalaisen jrock-foorumi Lost and Foundin käyttäjäryhmästä ja tahdommekin kiittää foorumin ylläpitoa kannustavasta yhteistyöstä.

Fanart

Yleensä fanartilla eli fanitaiteella tarkoitetaan itse tehtyä, mutta fanituksen kohdetta esittävää tai siihen pohjautuvaa kuvataidetta. Jrock-fanart on siis käytännössä useimmiten suosikkibändien jäsenten muotokuvien piirtämistä tai maalaamista. Mukaan lasketaan tietenkin myös bändeistä piirretyt sarjakuvat, jotka ovatkin jrock-fandomissa melko suosittuja vahvan japanilaisen fanisarjakuvaperinteen vuoksi. Fanitaiteena voidaan pitää myös kuvankäsittelyyn pohjaavia teoksia, kuten internetsivustojen ulkoasuja, työpöydän taustakuvia sekä blogeissa ja foorumeilla käytettäviä ikoneja. Lisäksi mukaan ovat tulleet macrot, joissa kuviin lisätään humoristisia tekstejä.

Fanitaide on suosittu ja monimuotoinen harrastus, jolla on tekijöilleen monenlaisia merkityksiä. Joillekin sillä on sosiaalista arvoa, sillä fanitaidetta tehdään usein lahjaksi muille, jotkut kokevat fanitaiteen tekemisen olevan heille itseilmaisun ja taiteen tekemisen kanava, joillekin se on ennen kaikkea hauska ajanviete.

-----

Haastattelimme hämeenlinnalaista Emmi Nisumaata, 19, joka on pitkäaikainen jrockiin keskittynyt fanart-taiteilija. Lost and Foundissa hän julkaisee fanartia nimimerkillä shunshun.

Kauanko olet harrastanut fanitaiteen tekemistä? Mistä sait kimmokkeen sen aloittamiseen?
- Jos Disney -piirrettyhahmot lasketaan fanitaiteeksi, niin 4-vuotiaana – Ariel oli suosikki. Muutoin joskus 7- ja 8-vuotiaana, piirtelin Spice Girlsejä suurella innolla. Ehkä ns. "harjaantuneempi", mallista piirretty fanitaide astui kuvaan 14-vuotiaana, kun piirsin yhden, myös nykyisen, suosikkibändini laulajan, Enochian Crescentin Sister Wrathin.

Keitä piirrät ja miksi?
- Nykyään, kadotettuani mielikuvituksekkaan inspiraationi, piirrän lähinnä mallista. Yleensä omia suosikkiartistejani, jotka ovat pääosin japanilaisia. Olen piirtänyt myös vanhempieni kuvat ja joskus harvoin tonttuilen jotain hetken mielijohteesta paperille – mutta ne jäävät usein luonnosasteelle.

Yleensä en pidä töitäni itse, koska, jostain käsittämättömästä syystä, ne eivät silloin ikinä onnistu. Joten yleensä pyrin lähettämään/lahjoittamaan työni itse artistille tai lahjon niillä ystäviäni. Minusta on kiva vangita kasvoja paperille ja katsoa sitä prosessia. Lisäksi lahjojen antaminen ei ole koskaan ollut näin ”helppoa”.

Millä tekniikoilla teet työsi?
- Yleensä käytän sekaisin lyijykyniä ja täyslyijykyniä (grafiikkakyniä). Skaala vaihtelee 5H:sta 9B:hen.

Käytän myös akvarellivärejä ja toisinaan niiden kanssa mustetta ja joskus heittäytyessäni villiksi olen käyttänyt jotain 0,1cm vedenkestävää mustekynää. (esim. tehdessäni akvarellin Vidollin basistista, Ramesta, käytin sitä pienen kokonsa vuoksi hatun verkkosomisteisiin.)

Ai niin, ja paljon pyyhekumeja, mieluiten teräväreunaisia – teroittimia unohtamatta.

Kumpi on fanartissa tärkeämpää: fanitus vai taiteen tekeminen?
- Jaa-a, kai se riippuu ihmisestä. Minun kohdallani ehkä se taide itsessään, vaikka teenkin vain kuvajäljennöksiä. Yleensä siirrän fanittamisen omaan lokeroonsa ja taiteilun omaansa. Enpä ole muuten kertaakaan piirtäessäni edes ajatellut, että "Jestas, siihen tulee Kyo", en myöskään sinänsä valitse aina ehdottomia suosikkiartistejani. Ehkä sellaisia, joita jossain määrin ihailen, sellaisia, joilla on jännittävät kasvot. Jos eteen lyötäisiin joku ihan tuntematon artisti, niin en ole varma olisiko lopputulos niin hyvä, jos henkilö ei merkitse minulle mitään, tai en tiedä hänestä kuin nimen.

Onko töilläsi jokin muukin viesti tai tarkoitus kuin esittää esikuviasi? (Teetkö niitä näytteinä piirtäjäntaidoistasi, pyritkö johonkin taiteelliseen päämäärään, haluatko välittää tarinoita tai jonkinlaisia arvoja niiden kautta jne.?)
- Koska ne ovat tosiaan mallista tehtyjä jäljennöksiä, niin suurimmaksi osaksi ne ulkonäöltään ovat sitä itseään. Mutta koska jokainen tekee virheitä, enkä minäkään ihmeisiin pysty, niin siellä on aina jotain omaa mukana. Jos ne olisivat pelkkiä taidonnäytteitä niin ehkä piirtäisin jotain maisemakuvia ja myisin niitä kalliilla netissä. En ehkä sanoisi, että suoria tarinoita, mutta haluan välittää ihmisiä. Olkootkin idoleita, japanilaisia muusikkoja, yms., jokaisella on ainutlaatuiset kasvot. Ehkä siinä on jokin pieni idea yrittää herättää niitä kaksiulotteisesti henkiin ja väkertää niihin jotain inhimillistä – koska minä olen vain ihminen, niin mukana on aina minua, estetiikantajuani ja motoriikkaani.

Jos niillä tahdon jotain oikeasti kertoa on se henkilökohtainen merkitys. Se, kun voin lähettää työn artistille tai antaa sen jopa käteen, minulle tulee hyvä olo siitä, että voin tehdä tärkeitä ihmisiä iloiseksi. Uskon, että kaikki, jotka ovat joskus saaneet fanartia itsestään, ovat olleet otettuja. Pinnistämällä kaikki mahdolliset taitoni paperinpalaan on ehkä jonkinlainen hupsu tapa pyrkiä näyttämään kuinka paljon minä arvostan joitain ihmisiä. Sama pätee idolien lisäksi ystäviin, sillä annan tekeleitäni usein lahjaksi, se miksi piirrän heille artistin johtuu siitä, että se on helpohko lahja, josta he taatusti pitävät.

Kuinka tärkeä osa elämääsi j-rock ja fanart ovat? Paljonko käytät niihin aikaa?
- Ensimmäinen vie enemmän tunteja kuin vuorokaudessa on, tilin saldosta puhumattakaan. Toinen jää esim. työn ja opiskelun takia hieman vähemmälle, mutta joskus on pakko päästä purkautumaan ja sutaista jonkun lärvi.

Jälkimmäinen puolestaan: aivan liian kauan! Yleensä töissä menee joku 18-35 tuntia. Pelkästään luonnostelu ja alkuräpellykset vievät yleensä sen 2 tuntia. Yleensä teen niitä jossain 5-8 tunnin pätkissä. Kumitan kaiken vähintään kahteen kertaan, en aina kerralla, mutta pienissä osissa ja teen kohtia uudelleen, koska mikään ei kelpaa. Ajan käyttöön vaikuttaa se, että teen mielelläni pieniä kuvia, koska niitä voi katsoa lähempää ilman, että niissä näkyy paperin elävä rakenne ja kynänjälki ja lisäksi pipertäminen on helkkarin kivaa. Mikäpä olisi lystimpää kuin tehdä minimaalisia silmäripsiä tai takahampaiden paikkoja avoimeen suuhun yksi kerrallaan!

Missä julkaiset töitäsi? Onko julkaiseminen tärkeää harrastuksessasi?
- Tällä hetkellä neljällä sivustolla: Myspace, Irc-Galleria, DeviantArt, Lafi. Ei se nyt niin erityisen tärkeää ole. Deviantissa saa kivasti rakentavaa palautetta, muut ovat ihan yleistä brassailua olennaisen ohessa.


Onko sinulla omia suosikkitaiteilijoita tai muita esikuvia piirtämisen suhteen?
- Yleensä ottaen Salvador Dali näin perinteisesti, Akseli Gallen-Kallela (olenpa tylsä), sitten tykkään Jean Cocteaun muutamista piirroksista, joita hän julkaisi eräässä novellissaan. Myös joitain tavallisia ihmisiä, jotka ovat julkaisseet fanartiaan jossain, vaikkakin olen jokaiselle minua paremmalle harvinaisen kateellinen ja toivoisin pystyväni samaan.

Millaista on hyvä fanart?
- Sitä on aika monenlaista. Sellainen, joka on tehty fiiliksellä, sellainen, josta välittyy se, että on oikeasti ollut tunnetta ja yritystä mukana. Tekniikka ei ole kuitenkaan kaiken a ja o, vaan se, että välität siitä mitä teet ja yrität, koska arvostat jotakuta. En ehkä itse syty, jos on vain vedetty pörröinen tukka, kilo meikkiä ja musta mekko, ja siinä on meillä Mana, ellei siinä ole mitään muuta kuin ne perustiedot – vaikka se olisi kovin taitava teknisesti. Jos se on juuri yhdentekevänoloinen ja siitä puuttuu se tunnelma. Joo, hyvä fanart on minusta sellaista, missä on vaivannäköä ja tunnelmaa. Sellaista, mikä tuo mielikuvia, voi aistia jotain niistä: ahdistavuutta, lämpöä, raivoa, kylmyyttä, iloa, estetiikkaa, harmoniaa. Jos tuntuu siltä, että se tyyppi hyppää kimppuun sieltä paperista, tai jos ne tuo mieleen vaikka vuodenajan, kuvitellun filmipätkän aivoihin tai muiston.


Teksti: Amber (JaME Suomi)
Kuvat: Emmi Nisumaa