Jrockin lyhyttä matematiikkaa: sukupuoli ja sen funktiot

Ne, joille ulkonäköön panostavat japanilaisrokkarit ovat vieraampaa lajia, esittävät tragikoomisuuteen asti kysymystä näiden sukupuolesta. Tästä pitäisi älytä olla kimpaantumatta: tutkimusten mukaan kaikki aasialaiset kasvot näyttävät kautta linjan samanlaisilta, jollei niihin ole tottunut, eikä tarkan stailauksen luvatussa maassa edes vaatetuksesta voi aina tehdä varmoja johtopäätöksiä. Toki tilanne saa huvittavia piirteitä, kun asia on itselle arkinen, mutta samaa epäilyä ja arpomista saa kuulla jatkuvasti muilta.

Visuaalisestikin viihdyttävät aasialaismuusikot siis osaavat totuttujen sukupuolinormien rikkomisen taidon. Hameet ja meikit ovat kaikille sopivaa rekvisiittaa, ja se, mitä on niiden alla, on kauneuden tavoittelussa toissijaista.

Vaikka monet kuuntelijat pyrkivät perässä samaan, voi keskiverron j-harrastajan sukupuolesta heittää helpon arvauksen edes henkilöä näkemättä. Todennäköisyys on noin yhden suhde neljään; länsimaissa, ainakin Suomessa, japanilainen musiikki viehättää selkeästi useampia tyttöjä kuin poikia.

Vaikka sitä ei tätä androgyynien kaunokaisten massaa vilkaisemalla heti arvaakaan, on j-skene siis selkeästi sukupuolittunut: naispuolisilla on ylivalta yleisössä, miehillä taas lavalla. Tämä on tottuneille perusriisiä, mutta miksi ja miten siihen päädytään?

Tuskin voidaan mennä väittämään, että muusikoiden sukupuoli yksiselitteisesti johtaisi koostumukseltaan tietynlaiseen fanikantaan. Esimerkiksi suomipunkkarit ovat enimmäkseen miehiä, mutta niin ovat heidän faninsakin. Pääasiassa naisten esittämä listapoppi kiskoo puoleensa paljolti nuoria naisia, ja pehmeämpi rock taas raikaa niin miesten kuin naistenkin kitaroista ja stereoista.

Ainakaan itse en ole myöskään törmännyt aasialaismusiikkia arvostavien parissa mihinkään skenen sisäiseen sukupuolisyrjintään. Toisinaan oikeastaan tuntuu, että miespuolisia japanilaismusiikin kuuntelijoita harvinaisuutensa vuoksi arvostetaan enemmän, jopa naurettavuuteen asti. Silti he säilyvät vähemmistönä.

Miksi ero on näin selkeä? Itse musiikillahan ei ole sukupuolta, eikä näissä porukoissa usein ulkonäölläkään. Miksi kuitenkin tyttöihin ja poikiin suhtaudutaan täälläkin niin eri tavalla?

Ehkä tämä on itseään ruokkiva ilmiö. Pojat ovat fanirivistöissä harvemmassa, joten heitä ihmetellään; tästä taas syntyy kuva, että kyse on jotenkin oletusarvoisesti tyttöjen jutusta, ja mukaan uskaltautuvat pojat ovat jonkin sortin kummajaisia niin ulkopuolisten kuin muiden fanienkin silmissä. Niinpä he säilyvätkin harvinaisina ja täten ihmetyksen aiheina.

Sukupuolirajoilla leikittely sallitaan staroille, mutta ihailijoitten keskuudessa samat rajoitteet jakavat porukan vakaasti kahteen hyvin erikokoiseen ryhmään.

Olisi hienoa, jos osaisimme olla vain samaa porukkaa, katsoa näitten muurien läpi samalla tavalla kuin muusikoitten stailauksen ohi ja nähdä vain ihmiset, jotka nauttivat samasta musiikista.

Teksti: Jimir

Jrockin lieveilmiöt: Cosplay

JaME Suomi jatkaa blogisarjaansa, jossa perehdytään jrockin luomiin sivuilmiöihin Suomessa. Haastateltavat on poimittu Lost and Found -foorumin käyttäjistä.

----------------

Cosplay

Cosplay, cossaus, pukuilu, kosupure, costume play - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kyseessä on joka tapauksessa yksi niistä ilmiöistä, jotka ovat saaneet alkunsa USA:ssa, käyneet Japanissa ja tulleet takaisin länsimaihin uudessa muodossa. Suomessakin cosplay on noussut parin viime vuoden aikana niin suosituksi, ettei sarjakuva-, peli-, animaatio- ja elokuvahahmojen yhtäkkinen vyöry kaupunkiin, jossa järjestetään jokin pukuilijoiden suosimista tapahtumista, enää hätkäytä tavallistakaan tallaajaa. Jrock-puolella kyse on tietenkin useimmiten j-bändien jäseniksi pukeutumisesta, mutta erikoisempiakin ideoita, kuten musiikkivideoiden tai levynkansien hahmoiksi sonnustautumista, harrastetaan toisinaan innokkaasti.

Cossaamisella on monille harrastajilleen sosiaalinen merkitys, sillä sitä harrastetaan usein ryhmässä esimerkiksi koko bändiksi pukeutumalla. Lisäksi asu viestii omista kiinnostuksenkohteista, mikä saattaa helpottaa samanhenkisten kavereiden löytämistä suurissa tapahtumissa. Pukuilu vaatii tietenkin monenlaista näpertelyä, ompelemista ja askartelua, mikä jo sinällään on mukava ajanviete - ja harrastuksen ehkä haasteellisin osuus. Monelle jrock-fanille oman suosikkiartistin cossaaminen on myös kunnianosoitus artistia kohtaan, mikä pohjaa japanilaiselle käsitykselle matkimisesta ja kopioinnista arvostuksen merkkinä.

------

Haastattelimme 20-vuotiasta Salla-Mari Soinista, joka on fanipiireissä kerännyt tunnettavuutta upeilla jrock-cosplaypuvuillaan. Lost and Foundista hänet voi löytää TheCatInTheHat-nimimerkin alta.

Kauanko olet harrastanut cosplayta? Mistä innostus alkoi?

Cossasin ensimmäisen kerran vuoden -08 Animeconissa, eli en kovin kauaa. (Laatu korvaa määrän!) En tiedä ollenkaan, mistä cossikärpäsen purema tuli, halusin vain esiintyä lempivokalistinani ja tehdä sen hyvin.

Montako asua olet koonnut?

Muutaman. Suunnitteilla kylläkin vaikka mitä.

Teetkö cossivaatteesi itse? Kuinka keskeinen osa harrastusta ompeleminen ja askartelu mielestäsi on?

Se on todella keskeinen osa, teen kaikki cossini itse ja jos en millään osaa, kysyn neuvoa äidiltä. Äiti on auttanut esimerkiksi kaavojen keksimisessä, vaikkei meillä kummallakaan ole minkäänlaista koulutusta ompelemiseen. Hyvään cossiin vaaditaan kyllä muutakin kuin upea asu.

Entä onko mielestäsi tärkeää jäljitellä esimerkiksi hahmon eleitä ja ilmeitä pukuillessa?

Ei kovinkaan tärkeää, mutta onhan se hauska lisä.

Oletko osallistunut tai aiotko osallistua cosplay-kilpailuihin? Miksi?

En ole osallistunut vielä, koska olen pelännyt, että kaikki inhoavat cossiani! Ensi kesänä kuitenkin on tarkoitus.

Vaikuttaako cossaaminen jotenkin omaan pukeutumistyyliisi?

Ei oikeastaan. Olen ottanut kyllä lävistyksiä ja leikannut hiukseni kuten cossattavalla, mutta en kulje vapaa-aikana pvc-asuissa.

Kuinka tärkeää cosplay sinulle on? Käytätkö siihen paljon aikaa tai rahaa?

Cosplay on melko tärkeää, mutta aion harrastaa sitä vain niin kauan kuin se on kivaa, enkä tehdä mitään pakkoa siitä itselleni. Aikaa ja rahaa kyllä kuluu senkin edestä, ensimmäinen cossini tuli vähän liiankin kalliiksi. Mutta oli se sen arvoista!

Entä j-rock, onko se tärkeä osa elämääsi?

Tärkeämpi osa kuin cosplay. Jos ei olisi j-rockia, tuskin cossaisin.

Millainen on hyvä cossi?

Hyvin tehty ja huolella suunniteltu. Jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse toteuttaa, se on usein mahdotonta, mutta kukaan ei saa huomata yksityiskohtien puuttumista. Tietenkin ihmisten on myös tunnistettava kuka hahmo/henkilö on kyseessä. Asun lisäksi myös meikki ja kampaus ovat hyvin tärkeitä, inhoan cossaajia, jotka tulevat asu päällä, mutta esiintyvät omalla finnisellä naamallaan. Ei se meikkaaminen niin vaikeaa ole. Peruukilla saa helposti hienot hiukset, mutta mielestäni omat hiukset ovat paljon kauniimmat, jos on vain mahdollista saada niistä samanlaiset kun cossattavalla. Tietenkin on myös tosi hienoa, jos cossaaja muistuttaa kasvoistaan esittämäänsä henkilöä. Pitää yrittää parhaansa.

Milloin sinut voi nähdä cossaamassa seuraavan kerran ja missä asussa?

Ilmeisesti Animeconissa -09, Phantasmagorian Riku, variant jihad PV. Ellen nyt vielä muuta mieltäni.

----------------

Teksti: Amber (JaME Suomi)
Kuva1 ©: Matias "Wainamoinen" Puro
Kuva2 ©: Janette Silvasti

Tsunku♂:n Nintendo DS -peli Rhythm Paradise

Morning Musume.n luoneella nelikymppisellä Tsunku♂:lla on kokeneena tuottajana kiistatta hyvä ymmärtämys musiikkiteollisuuden liiketoiminnasta, mutta tämän vastapainoksi on mies myös sekä koukuttava laulaja että lahjakas säveltäjä. Omien ja luotsaamiensa yhtyeiden hittien väsäämisen ohella on hän käyttänyt musiikillisia taitojaan myös pelien parissa; pitkä yhteistyö Nintendon kanssa alkoi Game Boy Advancen suosituksi nousseesta Rhythm Tengoku -pelistä ja laajentui sitten Nintendo DS:n Rhythm Tengoku Goldiin, joka ristittiin Yhdysvalloissa Rhythm Heaveniksi ja Euroopassa Rhythm Paradiseksi. Taustatietona Tsunku♂ on kertonut olleensa tyytymätön markkinoiden musiikkipeleihin, joilla ei hänen mukaansa ollut paljoakaan tekemistä itse musiikin ja sen rytmien kanssa. Nintendo kuunteli tarkkaan ja antoi Tsunku♂:n osallistua säveltämisen lisäksi myös pelin ohjaamiseen täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Rhythm Paradisen japanilaista versiota myytiin nopeasti yli 1,5 miljoonaa kappaletta, minkä vuoksi ei ole ihmekään, että peli rantautui myös Eurooppaan.

Huhtikuun lopussa Suomen kauppoihin saapunut Rhythm Paradise pohjaa nimensä mukaisesti rytmitajuun, ja näin ollen paras tulos syntyy musiikkia kuuntelemalla, eikä niinkään animaation tahtia seuraamalla. Siksi ensimmäisessä harjoittelutasossa voikin vierähtää tovi ennen kuin idea valkenee tottumattomalle, vaikka sinänsä ohjaus on yksinkertaista ja perustuu stylus-kynällä tehtävään heittomaiseen liikkeeseen sekä perinteisempään klikkailuun. Vauhtiin päästyä pelaajalle avautuu normaalikenttien lisäksi myös runsaasti ekstroja, kuten erikoisempia minipelejä sekä kaivattu mahdollisuus kuunnella pelin musiikkiraitoja sellaisinaan.

Pelistä löytyy kattavasti erilaista musiikkia, mukaan lukien robottikentän industrial-vaikutteinen kappale, sotilasorkesterina esiintyvien lintujen tango ja rockilla höystetty avaruusammuskelu. Yksi niin sävellykseltään kuin animaatioltaankin lumoavimmista minipeleistä on jazz-henkisesti toteutettu yhteislaulanta, jossa sympaattisen hahmon äänentuottoa säädellään nostamalla stylus ruudulta. Juuri tämä hahmo nähdään myös koko pelin kannessa, vaikka kentät vaihtelevatkin ahkerasti peltotyöskentelystä aina ninjakoiriin asti.

Vaikka Tsunku♂:n säveltämä musiikki onkin pidetty käännösversiossa mahdollisimman ennallaan, sisältyy muutamaan kappaleeseen myös laulua, eivätkä näiden englanninkieliset versiot valitettavasti kuulosta aina yhtä onnistuneilta. Esimerkiksi otakujen kannatustanssin, eli otagein hengessä etenevän Fan club -tason laulun Thrilling! Is This Love?:n esittäjän ääni ei ole läheskään yhtä herttainen kuin japanilaisella esikuvallaan, mikä saa lopputuloksen vaikuttamaan suorastaan kuivalta. Kaikeksi onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä myöhemmin eteen tuleva Love Ooh Ooh Paradise -tulkinta on jo hitusen paremmin onnistunut, ja onpa luvassa jotain vieläkin parempaa; Love Labin poikabändimäinen hyräilykappale yhdessä erittäin tarttuvan Young Love Rock 'N' Rollin kanssa ansaitsevat molemmat osakseen pelkkää kiitosta. Karatetason kaunis Struck by the Lightning sulautuu sekin varsin hyvin japanilaisen ja länsimaisen ihanteen välimaastoon antamatta itsestään lokalisoidun kappaleen vaikutelmaa.

Rhythm Paradisen noin puolentoista minuutin pituiset minipelit avautuvat pelattavaksi yksi kerrallaan etenemisen mukaan; jumiutumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä jo muutaman epäonnistumisen jälkeen antaa peli mahdollisuuden kentän ohittamiseen. Tämä mahdollisuus saattaakin paikka paikoin tulla tarpeeseen, sillä taso kieltämättä heittelehtii pelien välillä. Haastava ja monipuolinen Rhythm Paradise ei joka tapauksessa ole hetkessä pelattu täysin pistein läpi, sillä pelaajan musikaalisuudesta riippuen saattaa se vaatia selvästikin enemmän paneutumista kuin muut minipelikokoelmat. Teemasta toiseen poikkelehtiva kokonaisuus on kuitenkin ainakin sopivan pieninä annoksina kiitettävän hauska ja viihdyttävä.


Konsoli: Nintendo DS
Pelaajia: 1
Julkaisija: Nintendo
Lisätiedot: Nintendo.fi

Teksti: Anu

An Cafe Tampereella - mitkä olivat fanien mielipiteet?

Tampereen An Cafe -konsertti oli Helsingin Tavastian konserttia suurempi niin keikkapaikan kapasiteetin kuin paikalle osuneen yleisönkin määrän perusteella! Mitä mieltä keikalla olleet olivat konsertista? JaME kyseli jälkimeininkejä muutamalta Tampereen keikalle eksyneeltä fanilta.

© JaME

touchlez, 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Suunnilleen puolitoista vuotta.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Juu, Harajuku Dance Rockin.

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Joo. Nimmaritilaisuuteen noin viisi ja puoli tuntia ja keikkaan kolme tuntia.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Nyappy in the World 4 , koska Yu-ki oli saanut myös laulettavaa osuutta ja se oli ihanan pirtee.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Kanon ja Yu-ki. Kanon sen takii, ku pidän siit eniten An Cafes ja se on aina paras. Ja Yu-ki siks, kun se oli niin pirtee ja hymyili koko ajan.

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- En, rahat loppu ;__;

Mistä katsoit konsertin?
- Olin ihan edessä.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Kyllä tekisin. Lämpötila ulkona ois saanu olla plussan puolella, tai vaikka oli, niin ainakin ois voinu olla lämpimämpää. Ja sit Antikut ois voinu soittaa Ryuusei Rocketin.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- Totta kai menisin!



Ella, 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Oon kuunnellut An Cafeta noin vuoden.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En ollut, siksi oli mahtavaa päästä lempibändin keikalle.

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Keikalle jonotin kolme ja puoli tuntia.

Olitko Tampereen lisäksi myös Helsingin konsertissa? Jos olit, niin miten se erosi Tampereen konsertista?
- En, olin vaan Tampereella, Helsinkiin olisin mennyt, mutta keikka kerettiin myymään loppuun.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Paras oli Cherry Saku Yuuki, sillä se on yksi ehdoton lempibiisini An Cafelta. Oli mukava kuulla se heti keikan alkuun. Biisi kuulosti upealta livenä.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Ehdottomasti Yu-ki. Esiintyminen oli niin energistä. Sitä oli kiva katsoa:).

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- Juu, ostin mustan kiertuepaidan.

Mistä katsoit konsertin? (eturivistä, parvelta, salin takaosasta..?)
- Olin noin keskivaiheilla yleisöä, Kanonin puolella.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Ulkona olisi voinut olla lämpimämpi :) Muuten päivä oli kyllä täydellinen.


© JaME


Noora, kohta 13

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Hieman yli puolitoista vuotta.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Yhden, Harajuku Dance Rockin.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En ollut, valitettavasti.

Ostitko lipun keikalle heti kun ne tulivat myyntiin vai vasta myöhemmin?
- En ihan heti, mutta samana päivänä.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Sen perusteella mitä näin, Miku. En paljoa häntä nähnyt keikalla, koska olin niin huonolla paikalla, mutta hän oli vain niin suloinen ja ihana. Myös hänen käyttäytymisensä ja pienet eleet tekivät minuun vaikutuksen.

Ostitko mitään fanituotteita konsertista? Jos kyllä, niin mitä?
- Pinkin keikkapaidan, nimmaritilaisuudessa myös tuon aiemmin mainitsemani Harajuku Dance Rock -levyn.

Mistä katsoit konsertin?
- 'Katsoin' ei ole tuohon oikea sana, koska olin keskellä salia, enkä nähnyt paikaltani mitään.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Jonotussää olisi voinut olla parempi, mutta muuten keikkapäivä oli ihana.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- En välttämättä, useiden fanien käyttäytyminen keikalla oli niin huonoa, muttei bändissä itsessään kuitenkaan mitään vikaa ollut. Voisinhan bändin ehkä katsastaakin jos he takaisin Suomeen tulevat, mutta ihan mikään pakko minun ei olisi sinne päästä.


Iris/Indi-kun, 14

Kuinka kauan olet kuunnellut An Cafeta?
- Noin puolentoista vuoden ajan, olen vielä aika uusi fani.

Omistatko An Cafen levyjä?
- Ainoastaan Harajuku Dance Rock - levyn, minkä ostin nimmaritilaisuudesta. Muita levyjä en ole saanut aikaiseksi hommattua.

Olitko nähnyt An Cafeta livenä ennen Tampereen konserttia?
- En, Tampereen keikka oli ensimmäinen kerta, kun näin bändin livenä.

Ostitko lipun keikalle heti kun ne tulivat myyntiin vai vasta myöhemmin?
- Itse olin koulussa kun lippuja alettiin myydä, mutta äitini oli luvannut hommata minulle lipun.
Oli sitten ihanaa, kun tuli viesti, että lippu hommattu. Aloin hyppimään ja kiljumaan!

Jonotitko kauan keikalle ja/tai nimmaritilaisuuteen?
- Olin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa jonottamassa Anttilassa hieman ennen puoli kuutta, ja nimmaritilaisuushan alkoi kahdelta, joten siitä tulee n. kahdeksan ja puoli tuntia. Me oltiin toisia jonossa, joten päästiin melkein heti lähtemään Anttilalta, joskin oli pieniä mutkia matkassa. Pakkahuoneella oltiin muistaakseni hieman ennen puolta kolmea, joten keikalle jonotettiin sitten n. kolme ja puoli tuntia.

Mikä konsertissa soitettu kappale oli mielestäsi paras? Miksi?
- Kaikki olivat hyviä, mutta sanotaan Nyappy 4. Biisi oli ihanan energinen ja iloinen, ja kun Miku ja Yu-ki pomppivat yhdessä lavan etuosassa, se sai yleisönkin innostumaan ja hyppimään.

Kuka jäsen teki parhaimman vaikutuksen live-esiintymisellään? Miksi?
- Pakko sanoa kaksi; Takuya ja Miku. Vaikka Takuya onkin ujo, hän sai silti katseen kääntymään itseensä useammin kuin kerran. Takuya soitti iloisesti ja varmasti, ja herran hymyillessä omillekin huulille kohosi väistämättä hymy. Varma soittaminen takasi sen, että varsinkin soolojen aikana tuli tuijotettua Takuyaa. Mikun esiintyminen oli taas iloista ja energistä ja herran hyppiessä ja pomppiessa pakostakin alkoi hyppiä mukana. Miku otti suloisesti kontaktia yleisöön ja hyppääminen turva-aidan ja lavan väliin oli kieltämättä loistava veto.

Tekisitkö mitään muutoksia keikkapäivään jos voisit?
- Aurinkoisempi ja lämpimämpi sää olisi ollut kiva, mutta ihan hyvin sitä näinkin selvittiin, kun melkein koko päivä kun tuli vietettyä Anttilassa. Olisin järjestänyt niin, että olisi ollut vaikka järjestyksenvalvojia katsomassa, etteivät jotkut, jotka tunsivat jonkun jonon etupäästä, olisi tunkeneet muiden ohi heidän viereensä jonottamatta.

Menisitkö uudelleen An Cafen konserttiin?
- Kyllä menisin, kaikesta huolimatta oli tosi kivaa 8>

Kiitos haastattelukysymyksiin vastanneille!

Kysymykset & kuvat: Katrin

J-harrastajien kokoontumiset: näkökulmia edestä, takaa ja kasan alta

Varmasti jokainen japanilaisen musiikin tapahtumiin osallistunut on havainnut asiaan vihkiytyneiden valtavan intohimon. Sivulliset kansalaiset ovat saaneet ällisteltäväkseen aina vain suurempia väkijoukkoja, ja itse Miyavikin kertoi hämmästyneensä nähtyään jonon pituuden ennen Tavastian-keikkaansa.

Nämä tapahtumat ovat valitettavan usein tilaisuuksia päästä todistamaan myös suomalaisten j-harrastajien tahdittomuutta, käytöstapojen puutetta ja suoranaista järjettömyyttä: loukkaantumisia, roskaamista ja jopa artistien törkeää häirintää. Jonoon ryntäävät fanit ovat kaatuilleet hengenvaarallisesti autotielle, ja illan lopuksi bussiin ahtautuessa osa porukasta lentää helposti melkein renkaitten alle!

Meininki on kuin vapaapainiottelussa: värikkäitä kuteita ja hirveää huutoa. Voittaja on se, joka murskaa eniten luita. Oletko koskaan yrittänyt päästä conissa mangamyyjän pöydän luokse? Tai keikalla edes paitamyyntipisteeseen asti? Minä olen yrittänyt. Mutta en päässyt, koska siihen oli jo ehtinyt joku, joka oli havainnut omistavansa kyynärpäät ja rajattomasti aikaa samassa paikassa notkumiseen – eikä hänen täten tarvinnut enää ottaa muita huomioon.

Pohjois-Carolinan vanha laki määrittelee orgiat seuraavasti: seitsemän ihmistä suljetussa huoneessa jalat irti lattiasta. Mikäli seitsemän j-rockin kuuntelijaa tungettaisiin kapeaan käytävään tavoitteenaan päästä toiseen päähän, saataisiin siellä alta aikayksikön pystyyn pohjoiscarolinalaiset orgiat.

Miksi ”lajitovereita” pitää kohdella niin raa’asti ja mielipuolisesti? Osa näihin orgioihin osallistujista on vieläpä mukana vastoin tahtoaan: tarkoitus on vain nauttia musiikista, mutta joutuukin likistellyksi ja litistetyksi.

Olisiko se jumalallisen intohimon ajamalta fanilta jotenkin pois, jos vieressäkin mahtuisi pitämään hauskaa? Tai jos joku muukin pääsisi jopa koskettamaan itse ihailun kohdetta, muusikkoa, jota on tullut katsomaan?

Osa tästä solistimullehetinyt-mentaliteetista selittyy varmasti osallistujien nuorella iällä. Suomalainen j-harrastajakunta on suureksi osaksi peruskouluiässä, ja itse alakulttuurikin on suosiostaan huolimatta vielä lapsenkengissä – jotka kaikessa söpöydessäänkin tahtovat murskata toisten varpaat.

Juuri tästä syystä keikkajonoissa ja coneissa kuitenkin kaivattaisiin pikaista herätystä. Tämänhetkinen sukupolvi on vastuussa siitä, millaiseksi tulevat tapahtumat muodostuvat – tai ääritapauksessa siitä, tuleeko niitä ollenkaan.

Kukkotappelut ovat laittomia. Jos eläinsuojelulaki kieltäisi myös ernutappelut, ei mitään julkisia yhteistapahtumia voisi enää järjestää. Mikään taho ei varmaankaan halua ottaa kontolleen alaikäisiä, jotka ryhmässä menettävät järkensä ja toisen jalkansa.

Ja vaikka tulevat konsertit olisivatkin turvattuja, tahtooko niihin kohta enää kukaan mennä? Jos j-harrastajien kokoontumiset tunnetaan kohta paikkoina, joissa saa vain salin täydeltä vihollisia ja mustan silmän, kuolee koko kuppikunta pian omaan sisäsiittoisuuteensa.

Eliöitten perimmäinen tehtävä on turvata lajinsa säilyminen. Älkää siis pitäkö huolta vain omista pyrkimyksistänne, vaan myös turvallisuudesta. Vai onko tarkoitus kenties hävittää j-harrastajat maan päältä ja mustelmien alle?

Teksti: Jimir