torstai 26. kesäkuuta 2008

Ohjeita Miyavin jonotukseen

Kaikki ohjeet pätevät molempiin Miyavin Suomen-keikkoihin,
2. heinäkuuta sekä 3. heinäkuuta 2008.

-----

Jonotuslipun haluavat saapuvat 3,5 tuntia ennen sisäänpääsyä Kampin pääsisäänkäynnin edustalle, eli Kampin aukiolle eli Narinkkatorille.

Jonotusnumeron haluavat ihmiset järjestetään viiteen jonoon. Viisi JaME Suomi-tiimin jäsentä seisoo rivissä jonojen edessä ja ihmiset kulkevat jamelaisten ohi saaden heiltä satunnaisesti arvotun jonotusnumeron.

Jonotuslappu voi olla yhteinen maksimissaan 4 henkilölle.
Kaikkien, jotka käyttävät samaa jonotuslappua, on tultava yhdessä hakemaan se.


Emme jaa jonotuslappuja kuitenkaan kaikille, vaan vain kello 14:30-14:50 Kampin aukiolle saapuneille. Ayabien keikasta poiketen jonotusnumeroiden jako lopetetaan jo klo 14:50.
Ne ihmiset, jotka saapuvat tämän kellonajan jälkeen eivät saa jonotuslappua, vaan joutuvat jonon perälle, kun jono on järjestetty numeroiden mukaan.

Muutamia sääntöjä & selvennyksiä:

- Jos haluat jonotusnumeron, saavu paikalle (Narinkkatorille) Kampin aukiolle klo 14:30.
- Jokaisen jonotuslippuhakijan tulee esittää keikkalippunsa. Näin vältymme hupihakijoilta. Ota siis lippusi esille tarpeeksi ajoissa, niin pitkiä odotteluaikoja ei pääse syntymään.
- Kuuntele ja noudata ohjeita.
- Jos yrität palata takaisin hakemaan parempaa jonotuslappua, otamme sinut sivummalle ja joudut jonon perälle.
- Jonotuslappujen myyminen ja ostaminen on kiellettyä ja yrityksistä rangaistaan.
- Jonotuslapun saa jakaa maksimissaan neljän hengen kesken, ja kaikkien ryhmäläisten on oltava paikalla lappua haettaessa.
- Kun jonotuslappujen jakaminen ja jonon järjestäminen numeroiden mukaan on suoritettu, astuvat kaikki vanhat käytännöt voimaan.
- Jonotusnumeroiden jonottaminen on turhaa, sillä numerot ovat täysin sattumanvaraisia.
- Paikkoja kavereille ei varata. Toivoisimme, että jonottajat pitäisivät osittain itsekin huolta ns. "selustastaan", niin JaME-tiimiläisten työ helpottuu.
- Jos kaverisi saapuu myöhässä ja haluat olla hänen kanssaan, menkää molemmat jonon perälle, kun hän saapuu paikalle.
- Jonoa tullaan tarkastamaan. Pidä siis jonotusnumerosi tallessa koko jonotuksen ajan. Mikäli saman jonotusnumeron jakavista osa poistuu vessaan tai hakemaan ruokaa, tulee numerolappu jättää jonoon jääville ryhmän jäsenille.

Vielä yksityiskohtaisemmat säännöt löytyvät "ayabien jonotus" -merkinnästä:
http://blog.jame-suomi.com/2008/05/ayabien-jonotus.html
(Huomaa kuitenkin muutokset kellonajoissa sekä keikkalipun esittämisessä.)

----

Nähdään keikalla! Kysymyksiä voi lähettää sivujemme palautelinkin tai tämän merkinnän kommenttien kautta.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Lähetä kuva keikkamemorabilioistasi

Artisteilla on usein varsinkin keikkojen lopulla taipumusta hankkiutua eroon kaikenlaisesta pikkuroinasta, kuten plektroista ja rumpukapuloista. Muusikolle turhaksi käynyt kapine lentää yleisöön, ja onnelliselle kaappaajalleen siitä tulee arvokas konkreettinen muisto keikasta.

Onko Sinua joskus onnistanut tässä "ota kiinni jos saat" -pelissä? JaME Suomi pyytää kaikkia keikoilta kopattujen kamojen onnellisia omistajia lähettämään kuvia aarteistaan mukaan konserttimuistoesinekoosteeseen.

Osallistuaksesi lataa kuvasi johonkin tiedostopalveluun tai muulle palvelimelle ja lähetä meille linkki sivustomme palautelomakkeen kautta. Kerro samalla kuka olet, miltä keikalta esine on peräisin (bändi, päivämäärä ja paikka) ja kuka jäsenistä sen yleisöön nakkasi.

Kuvia voi lähettää 11.7.2008 saakka, minkä jälkeen julkaisemme niistä koosteen tässä samaisessa blogissa.

Esimerkkikuvassa the GazettEn Uruhan plektra:


Matron: 30-10-2007 - Tavastia, Helsinki - Uruha (the GazettE)


Lähetelkää kuvia ja muistakaa seurata blogia!

tiistai 10. kesäkuuta 2008

LM.C-kuvakilpailu



Haluatko koko maailman tietävän LM.C-faniudestasi? Jos vastasit kyllä, saattaa toiveesi pian toteutua, sillä Soundlicious ja JaME järjestävät aiheeseen liittyvän nopean valokuvakilpailun.

Kilpailu:

Tehtäväsi on väsätä kyltti tai paperi, jossa lukee "WE LOVE LM.C" ja kuvata sitten itsesi ja kaverisi sen kanssa. Toimithan nopeasti, sillä kilpailu sulkeutuu jo torstai-iltana 12.6.

Palkinto:

Voittajan kuva saa kunnian päästä mukaan japanilaisessa musiikkilehdessä julkaistavaan LM.C-mainokseen. Huomaathan, ettei huonolaatuisia kuvia voi painaa lehteen, joten kamerakännykän sijaan kannattaa käyttää varsinaista kameraa ja lisäksi lähettää kuva suuressa koossa.

Osallistuminen:

Lataa kuva ensin johonkin tiedostopalveluun (esim. sendspace.com) tai muulle palvelimelle ja lähetä meille sitten linkki sivustomme lomakkeen kautta. Osallistumalla kilpailuun annat kilpailunjärjestäjille halutessaan luvan käyttää kuvaasi yllämainitussa mainoksessa.

Onnea kilpailuun!

torstai 29. toukokuuta 2008

Jonotuskäytäntö

Uusi jonotuskäytäntö aiotaa toteuttaa myös Miyavin heinäkuun keikoilla. ayabien keskiviikkoinen jonotus sujui muutamista väärinkäsityksistä ja sekasorrosta huolimatta sangen hyvin, mutta nyt haluamme antaa teidän vaikuttaa.

Jos olit ayabien keikalla ja koit uuden jonotuksen: mitä muutoksia haluaisit uuteen jonotuskäytäntöön? Olisiko joissakin seikoissa parannettavaa ja miten parantaisit niitä? Vai toimiko kaikki mielestäsi niin hyvin kuin vain on mahdollista?

Muutos- ja parannusehdotuksia kuten myös kommentteja otetaan vastaan. Kommentoikaa tähän blogitekstiin. Muistakaa kuitenkin, että asiallisuutta kaivataan kaikenlaisissa kommenteissa. Perustelkaa myös antamanne ehdotukset, kehut tai moitteet, sillä se auttaa meitä tekemään käytännöstä miellyttävämmän juuri teille!

Ystävällisin terveisin JaME-tiimi

Kiitokset vielä kaikille ayabien jonotusnumerokäytäntöön osallistuneille yhteistyöhalukkuudesta! Nähdään heinäkuussa!

torstai 22. toukokuuta 2008

ayabien jonotus

Vuosi sitten ayabiessa ensimmäiset jonottivat päiväkausia. Jonotus voi joskus olla ystävien kesken hauskaakin, mutta pitkäaikaisessa jonotuksessa oli myös monia huonoja puolia, jotka ovat toivottavasti nykyään kaikilla tiedossa.

Tänä vuonna siirryttiin uuteen käytäntöön: jonottaa saa vain kolme tuntia. Tämä aiheuttikin monien pelkäämän tapahtuman: ryntäys parhaille paikoille. Niin vanhemmat kuin keikoillakävijätkin ovat valittaneet uuden ryntäyksen vaarallisuudesta, eivätkä kaikki fanit halua osallistua vaaratilanteeseen.

Tavastian edustaa tai Urho Kekkosen katua emme voi sulkea, sillä kyseessä on julkinen tila, joten jonottajien vaarana ovat mm. kadulla kulkevat autot, jotka eivät välttämättä ehdi nähdä juoksevaa fanilaumaa. Ryntäyksestä ollaan vielä selvitty enimmillään mustelmilla, mutta entä jos jollekin käy oikeasti huonosti? Kyyneliä vierähtää monilla muutoinkin, sillä ryntäys on sangen epäreilu, ja suuren massan juoksemisen ansiosta monet joutuvat aivan eri kohtaan jonoa kuin mihin aluksi juoksivat.

Siksi ayabien tämän vuoden konsertin jonotus tulee muuttumaan. Tunnemme ideamme toimivan teoriassa, ja saamme nyt myös nähdä, miten se toimii käytännössä. Toivomme kaikkien levittävän sanaa uudesta jonotuskäytännöstä, jota jatketaan mahdollisesti myös miyavissa, jos systeemi toimii paremmin kuin ryntäys.

Jonotusaika säilyy kolmituntisena ja sitä ei voida pidentää. ayabien konsertissa koetammekin jonotusnumeroita.

Idea on seuraava:

Jonotuslipun haluavat saapuvat 3,5 tuntia ennen sisäänpääsyä Kampin pääsisäänkäynnin edustalle, eli Kampin aukiolle eli Narinkkatorille.





http://www.iv-tiihonen.fi/kuvat/kamppi00.jpg
(kuvassa Kampin pääovet. Jos näet nuo olet oikealla aukiolla.)

Jonotusnumeron haluavat ihmiset järjestetään kolmeen jonoon. Kolme JaME-tiimin jäsentä seisoo rivissä jonojen edessä ja ihmiset kulkevat jamelaisten ohi saaden heiltä satunnaisesti arvotun jonotusnumeron. Jamelaisilla on käsissään pussit, joihin on kaikkiin jaettu satunnaisesti numerolappuja.

Onneensa ei voi vaikuttaa, sillä emme suosi ketään. Jonotusnumeroita jakavat jamelaiset jakavat jonottajille lapun. Jonottajat eivät itse ota lappua pussista. Jamelaiset itsekään eivät jakaessaan näe jonotuslapun numeroa, sillä ne ovat suljettuja. Ihmiset ilmoittavat numerolapun jakajan kohdalle tultuaan, kuinka monelle hengelle kyseinen jonotuslappu on. Lippuja jakava jamelainen merkkaa ryhmän/parin/yksittäisen jonottajan lukumäärän jonotuslapun näkyvälle puolelle. Jonotuslappu voi olla yhteinen maksimissaan 4 henkilölle, jotta keikalle tulijat pääsisivät ainakin ystävänsä viereen, jos sellaisen kanssa keikalle tulevat. Kaikkien, jotka käyttävät samaa jonotuslappua, on tultava yhdessä hakemaan se.

Numerolappujen saajat jatkavat numeronsa saatuaan hieman eteenpäin, ja jäävät sitten muutaman metrin päähän odottamaan lisäohjeita ja saavat vasta sitten avata jonotusnumerolappunsa. Jamelaiset valvovat jonotusnumeron saajia ja takaisin palaamisesta (eli uuden jonotuslipun hankintayrityksestä) rangaistaan. Kun kaikille on jaettu jonotusnumerot, jamelaiset ohjaavat jonottajat kohti Tavastiaa ja ihmiset asettuvat omille paikoilleen (luonnollisesti numeron 1 saava yksilö/pari/kaveriporukka on jonon ensimmäinen, 2 saava toinen jne).

Emme jaa jonotuslappuja kuitenkaan aivan kaikille, vaan vain yli kolme tuntia ennen Kampin aukiolle saapuneille. Ne ihmiset, jotka saapuvat kello kolmen jälkeen eivät saa jonotuslappua, vaan joutuvat jonon perälle, kun jono on järjestetty numeroiden mukaan.

Muutamia sääntöjä & selvennystä:

- Jos haluat jonotusnumeron, saavu paikalle (Narinkkatorille) Kampin aukiolle 14:30.

- Käyttäydy hyvin. Kuuntele ja noudata jamelaisten ohjeita.

- Jos yrität palata takaisin hakemaan parempaa jonotuslappua, otamme sinut sivummalle ja joudut jonon perälle.

- Jonotuslappujen myynti on kiellettyä.

- Jonotuslapun saa jakaa maksimissaan neljän hengen kesken, ja kaikkien ryhmäläisten on oltava paikalla lappua haettaessa. Emme kuuntele asiasta vastaväitteitä. Jos keikalle on menossa viiden hengen ryhmä, olkoot he esimerkiksi kahden ja kolmen hengen ryhmissä.

- Kun jonotuslappujen jakaminen ja jonon järjestäminen numeroiden mukaan on suoritettu, astuvat kaikki vanhat käytännöt voimaan. Jonosta saa poistua ainoastaan vessaan ja lyhyelle ruoan noutoretkelle. Ei ramppausta jonosta pois 5 min välein tai kaksi tuntia kestäviä shoppausretkiä. Kyseessä on sentään jonotus keikalle. Jos olet jonossa niin mielellään siinä pysyt. Ongelmien ratkomiseen voi pyytää jamelaisia (meidät tunnistaa kaulassamme roikkuvista jamepasseista).

- Jonossa ei saa juoda alkoholia. Julkinen juopottelu on Suomessa lailla kielletty.

- Jonotusnumeroiden jonottaminen on turhaa, sillä ne ovat sattumanvaraisia. Saavu siis paikalle 14:30, mutta paikalla hengailu aikasemmin on järjetöntä ja kiellettyä. Se ei auta saamaan parempaa numeroa.

- Paikkoja kavereille ei varata! Piste. Kenenkään kaveri ei tunge jonoon toisten kavereidensa viereen mistään syystä. Kun jono on järjestetty, niillä paikoilla pysytään. Jonon perälle voi kuitenkin aina siirtyä, jos huvittaa.

Jos kaverisi saapuu myöhässä ja haluat olla hänen kanssaan, mene jonon perälle, kun hän saapuu paikalle. Jonkun tunkiessa jonoon kavereidensa paikalle voimme passittaa näin ollen sääntöjä rikkoneen kaverin kuin koko porukankin jonon perälle.



Voimme vaihtaa uuden käytännön yksityiskohtia vielä tiistaihin mennessä, mutta ilmoitamme mahdollisista muutoksista. Muistakaa, että JaME-tiimin jäsenillä on oikeus heittää huonosti käyttäytyvä tai sääntöjä rikkova ihminen jonon perälle. Harvoin olemme joutuneet turvautumaan näin rajuihin toimiin, ja toivotaan, ettei tälläkään kertaa tilanne muutu huonompaan suuntaan.

Valituksia ja kommentteja otetaan vastaan. Kuten myös ehdotuksiakin. Kyseiseen blogitekstiin voi kommentoida (asiallisesti kuitenkin). Asiasta voi mailata myös jonotuksen päävalvojalle osoitteeseen katrin@jame-suomi.com.

Toivottavasti uusi järjestelmä toimii myös käytännössä ja tuottaa mielipahan sijasta mielihyvää. Nähdään keikalla!

-

Lisäys 1: jonotuslappujen myyntikielto.