Peace & Smile Carnival - tapahtumaa edeltäneet tunnelmat

Peace & Smile Carnivalista on kulunut kaksi kuukautta, mutta monet paikalla olleet muistelevat tapahtumaa haikein mielin ja loput kaluavat mielikuvia tapahtumasta kuvien ja keikkaraporttien kautta! Tapahtumasta tehdyn DVD:n ilmestymistä odotellessa esittelemme teille valikoiman kuvia ja kerromme muutaman seikan siitä millaista oli odottaa tapahtuman alkamista. Ensimmäisissä kuvissa komeilee keikkapaikkana toiminut Nippon Budokan!



Suurin osa paikalle saapuneista faneista jonotti myytävää fanitavaraa satojen metrien pituisessa jonossa. Jo yhdentoista aikaan jonottamaan saapuneet joutuivat valmistautumisesta huolimatta odottamaan tavaran ostamista jopa kaksi tuntia! Paikan päällä myytiin tapahtuman paitoja, photobookia ja keräilykuoria (jotka sisälsivät kaksi keräilykorttia ja kännykkäkorun) sekä jokaisen bändin omaa tavaraa, kuten Kra-syömäpuikkoja, the GazettE -retkipulloja ja SCREW-laukkuja.



Fanit kerääntyivät joukkioiksi juttelemaan, ottamaan kuvia toisistaan ja cosplayaajista, sekä vaihtelemaan tapahtuman keräilykortteja keskenään. Näin aika kului kuin siivillä viileän auringon valaistessa Budokania. Tuhansien fanien joukossa kulki myös kameroita; ihmisistä otettiin kuvia lehtiin ja haastateltiin televisioon.



Tuhannet fanit ryntäsivät kohti Budokania jo hieman ennen ovien avautumista, sillä miyavi istui parvekkeella kuvattavana Arena 37°C Peace & Smile Carnival -spesiaalia varten. Aina välillä miyavi kääntyi heiluttamaan takanaan olevalle ihmismassalle ja paikalla olevat tytöt kiljuivat innoissaan. Kuvaussession loputtua miyavi lähetti lentosuukkoja faneilleen ja palasi Budokanin sisätilojen suojaan.



Monet lehdet, levy-yhtiöt, bändit ja artistit toivottivat onnea ja lähettivät kukkasia bändeille ja PSC:lle. Kukat oli sijoitettu yhden sisäänkäynnin eteen ja niiden seassa oli kukkia mm. Gacktilta, SUGIZOlta ja YOSHIKIlta.



Kolmelta iltapäivällä, ilman jo viiletessä, fanit päästettiin vihdoin sisälle ja tuhannet ihmiset etsivät paikkansa kolmikerroksisesta Budokanista. Kaikki odottivat innoissaan tapahtuman alkua täysin valmiina rokkaamaan!



Teksti: anna (JaME English)& karaiju/Katrin (JaME Suomi)
Kuvat: ©2009 PS COMPANY Co.,Ltd

Vilkaise myös PSC:n kymmenvuotistapahtuman teemaa JaME:n sivuilla. Teemaan kuuluu kolmiosainen raportti tapahtumasta ja PSC-bändien julkaisujen arvosteluja!

HANGRY&ANGRYn videoterveiset

Laulajakaksikko Hitomi Yoshizawasta ja Rika Ishikawasta koostuva HANGRY&ANGRY julkaisi marraskuussa viisiraitaisen debyyttilevytyksensä nimeltä Kill Me Kiss Me. Muotisuunnittelija h.NAOTOn ilosanomaa levittävä duo on ehtinyt keräämään huomiota osakseen myös länsimaissa ja niinpä kaksikon alustavissa suunnitelmissa siintää kiertueet sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. HANGRY&ANGRYn rock- pop- ja punk-elementtejä sisältävään musiikkiin voi tutustua MySpacessa.

J-rokkarin unelmointia, osa IV: Nykypäivän merirosvot

Piratismista on hankalaa kirjoittaa aiheen arkuuden vuoksi - netistä latailu kun on tuomittava lainvastainen että moraaliton teko. Toisaalta ilman pikku-Deppejä ja Orlandoja J-rock -scene Suomessa ei olisi luultavasti lähtenyt koskaan lentoon. Tänä päivänä on lisäksi vaikeaa löytää koskaan warettamatonta henkilöä, jolloin voidaan miettiä teon moraalisia ongelmia jos miltei jokainen ihminen asiaan on syyllistynyt. Tosin miljoona kärpästäkin voi olla väärässä.

Toisin kuin Mustaparta, nykyään bittimerirosvot kokoavat saaliinsa sekalaisesta kasasta mp3- ja videotiedostoja. Tätä nykyä harva enää vaivaantuu Tallinnan pahamaineisille piraattitoreille etsimään 50 Centin uusinta plättyä Internetin yleistymisen vuoksi. Vaikka levy-yhtiöt manaavat Internetin ilmaisjakelukanavat syyttäen näitä huonosta levymyynnistään, on piratismilla todistetusti hyviä puolia. Sika säkissä-periaate voidaan poistaa tarpeen tullen, jolloin levyjä uskalletaan ostaa ilman suurta pelkoa pettymyksestä. Musiikki on myös loppujen lopuksi kulttuuria, koko kansalle luotua viihdettä ja taidetta johon kapitalismin vuoksi kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta. Työssä käyvää, 40-vuotiasta iskelmää jumputtavaa herrasmiestä ei voi täysin verrata opintotuella kituuttelevaan opiskelijaan. Lisäksi rajaton jakaminen mahdollistaa uusien kulttuurien ja erilaisten etnisten taustojen sävyttämän musiikin helpon kuuntelun, joka lisää avoimuutta genre- sekä kielirajoituksia kohtaan. Tässä kohtaa myös japanilainen musiikki astuu mukaan.

Minun on jo pelkän asemani vuoksi mahdotonta ylistää piratismia maasta taivaaseen, vaikka en siihen muutenkaan suuria syitä edellämainittujen lisäksi löydä. Siispä on hyvä pyrkiä tarkastelemaan eri osapuolia, joita nykyajan merirosvous koskettaa. Läheisin osapuoli luultavasti jokaiselle lukijalle on kuluttaja. Edut ovat selvät - ilmaista musiikkia niin paljon kuin tarvetta on ja laajakaista jaksaa kovalevylle puhkua. Haittoja ei suoranaisesti ole nähtävillä, sillä viruksesta hajonnut tietokone on helpoiten verrattavissa murron tapahtuessa hajonneeseen tiirikkaan ja sellaisesta valittaminen olisi varsin absurdia.
Levykauppiaille ja musiikkiyhtiöille piratismi on kaksiteräinen miekka. Vaikka nykyajan miltei järjetön musiikin latausmäärä näyttäisi selvästi aiheuttavan pahaa tappiota, kannustaa uusiin artisteihin tutustuminen myös näiden tukemiseen. Eräiden tutkimusten mukaan levy-yhtiöit menettäisivät noin 10-15% rahoistaan piratismille, joka kuulostaa suhteellisen uskottavalta omaan korvaani. Tutkimuksia on kuitenkin useita ja tulokset eriäviä, jolloin kyse on enemmänkin subjektiivisesta uskomuksesta kuin paperiin painetusta faktasta.

JaME on kuitenkin J-rock -sceneen painottuva sivusto, joten mitä suoranaista vaikutusta piratismilla on japanilaiseen musiikkiin ollut länsimaissa? Mahdotonta on varmaksi sanoa, mutta uskaltaisin väittää ettei pohjolasta löytyisi kuin muutamia kymmeniä aasialaisen populäärimusiikin ystävää ilman netin jakelukanavia. Tasa-arvoinen mahdollisuus hiden soolojen kuulemiseen on realistisesti ajateltuna hyväksyttävin selitys, miten hyvin pienilukuisesta alakulttuurista miltei populäärikulttuurin osa-alueeksi laskettavaksi liikkeeksi muuttuminen on ollut ylipäätään mahdollsta.
J-rockin tapauksessa niin levy-yhtiöt kuin kuuntelijat ovat saaneet lähinnä positiivista vaikutusta piratismista. Kokonaan uusi markkina-alue on syntynyt, joka on täynnä faneja valmiina tuhlaamaan rahansa artistien hyväksi jos siihen annetaan mahdollisuus. Tämän vuoksi myös levykaupat kuten Epe's, Levykauppa Äx sekä eritoten Mirri Music ovat saaneet lisätienestejä kukkaroonsa. Bändit ovat saaneet julkisuutta länsimaisessa mediassa että myös keikkoja, joista ilmeisesti artisti itse saa eniten rahaa. Toisinsanoen J-rockin tapauksessa huonoja puolia on naurettavan vähän, sillä kyseessä on ennen nettiä ollut periaatteessa olemattoman pieni joukko J-rokkareita.

Lopuksi on luultavasti soveliasta että mukavaa muistuttaa faneja edelleenkin artistien tukemisesta, sillä tulot ne artistin lentobensatkin maksaa. Lisäksi aito levy hyllyn perukoilla tai hikisissä kämmenissä on aina mukava fiilis, eikä ajatus kovaa työtä tekevän artistin auttamisestakaan kovin huono ole.

"Ilmatteeks pääsee halvemmalla", mutta maailmassa on yli 6 miljardia rahan keräilijää joten kai sitä voi välillä joukosta erottua?


Matias "Wainamoinen" Puro

Noloilin j-artistin edessä -kooste

Jokin aika sitten kehotimme kaikkia lukijoitamme kertomaan tarinansa j-artistien edessä suoritetuista hölmöilyistään, ja nyt pääsette nauttimaan rohkeiden avautujien kertomuksista. Lukekaa, ihailkaa ja pankaa paremmaksi/pahemmaksi seuraavassa nimmaritilaisuudessa!

-------------

KAO:

Olimme kaverin kanssa ennen Gazetten keikkaa Kampissa lämmittelemässä, sillä ulkona oli PIRUN kylmä. Siinä sitten kävelimme ympäriinsä, kunnes kaverini yht'äkkiä tönäisi ja tokaisi välinpitämättömästi: ''Kato hei ihan Rukin näköinen jätkä.''
Käännähdin katsomaan, ja tottahan se oli. Kuin kopio Rukista, aurinkolasit päässään.
''Ja kato toi toinen vois olla sit Reita!'' sanoin naurahtaen ja osoitin suoraan henkilön vieressä seisovaa hiukan pidempää mieshenkilöä. Hetken aikaa tuijotimme heitä ja lollasimme sille kuinka paljon he näyttivät Gazen pojilta... Arvatkaa vaan loput.

----

karmik:

Näitähän riittää...

Ollessani Japanissa kävin tietysti monilla keikoilla, ja luonnollisesti myös lempibändini Matenrou Operan keikoilla. Toisella keikalla olin päättänyt antaa bändin vokalistille, suurimmalle idolilleni Sonolle lahjan. Kuljetin lahjaa koko päivän ympäriinsä, ja vasta illalla keikan jälkeen sain mahdollisuuden antaa lahjan Sonolle. Olin tietysti suunnitellut kiittäväni keikasta ja kaikkea muuta mahdollista, mutta nähdessäni Sonon vihdoinkin keikkapaikalla nappasin lahjan pikaisesti käteeni, viiletin se kädessäni herran luokse, sanoin "hei!" ja saatuani Sonon huomion ojensin lahjan hänen käsiinsä. Sono ehti juuri ja juuri hihkaista "kiitos" Japaniksi, kun jo kumarsin todella pikaisesti, käännyin kannoillani ja poistuin pääkallonpaikalta puolijuoksua... ja muutaman askelen päästä olin kompastua jonkun lattialla olleeseen laukkuun ja kompuroin aikani kunnes sain karattua pois Sonon näkökentästä. Loppuillan koitin pysyä piilossa, mutta lopulta sitten kuitenkin kaverin pakottamana vaihdoin tämän kanssa vielä muutaman sanan, ja Sono sai paremmin kiitettyä lahjasta.

Toinen tapaus kävi THE.LASTin keikan jälkeen, jolloin olimme kaverini kanssa ostamassa bändin levyjä suoraan heidän support-basistilta Jiniltä, joka istui myyntipöydän takana. Ostin levyn ja sain siihen laulajalta ja basistilta nimikirjoitukset saman tien, ja asiaan kuului tietysti artistien kättely. Jiniä kätellessäni onnistuin jotenkin lyömään pojan käden aika kovaa pöydällä olleen kynälaatikon reunaan, mutta onneksi poika alkoi pian hymyilemään anteeksipyyntöjeni saattelemana.

Erään keikkatapahtuman jälkeen olimme kavereideni kanssa keikkapaikan myyntipöytähuoneen liukuovien ulkopuolella, ja kaverini olivat juuri ostaneet meth.in levyjä. Huomasimme meth.in basistin seisomassa sisällä, suoraan liukuovia vastapäisellä seinällä, ovien suuntaan katsellen. Kaverini miettivät, että olisi mukavaa saada pojilta nimikirjoitukset levyihin, mutta ongelmaksi muodostui kynän löytäminen. Kavereideni penkoessa reppua pidin basistia silmällä ja yritin parhaani mukaan käyttää telepaattisia voimiani pitääkseni pojan paikallaan. Välillä tuo näytti yrittävän backstage-tiloihin vieressä olevan oven kautta, mutta ilmeeni ja eleeni saivat pojan kuitenkin pysymään paikallaan, joskin hieman ahdistuneen näköisenä. Kulutimme tovin tällä tavoin, ja loppujen lopuksi kaverini totesivat että eivät löytäneetkään ainuttakaan kynää. Olin siis käyttänyt telepatiaani turhaan ja ahdistuttanut poikaparkaa kummallisella ilmehtimiselläni, ja yhtäkkiä jouduinkin käyttäytymään niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja päästämään pojan rauhassa takahuoneeseen.

Eräs tapaus kävi juuri samaista keikkatapahtumaa ennen. Emme olleet käyneet kyseisellä keikkapaikalla aiemmin, emmekä tienneet, että itse keikkapaikka on ikäänkuin kellaritilassa, ja katutason kerros on omistettu bändien myyntipöydille. En tunnistanut keikkapaikkaa lainkaan keikkapaikaksi saapuessamme sen eteen, enkä tajunnut edes siitä, kun kaverini pysähtyivät paikan eteen. Juuri sillä hetkellä katutason kerroksen ovista käveli ulos nuori japanilainen mies päällään t-paita ja farkut ja melkoisen tatuoituna. Mies aikoi ylittää kadun ja oli vain parin metrin päässä minusta ja kavereistani, kun totesin suomen kielen sallimalla äänentasolla (eli siis melko lujaa), että "Toi näyttää ihan Mukurolta." Mies reagoi tähän kääntämällä päänsä suuntaani ja katsomalla minua kummastunut ilme naamallaan, ja tietysti juuri sillä hetkellä tajusin, että olimme nimenomaan illan keikkapaikan edessä ja mies oli kuin olikin juuri Mukuro MaveRickista.

Yhtenä viimeisistä Japani-illoista olimme yhden kaverini kanssa jälleen kerran keikalla, ja kuten Japanissa on pienempien bändien kanssa tapana, jäimme keikkojen jälkeen keikkapaikan ulkopuolelle juttelemaan faneille ja bändien jäsenille. Yksi nuoriherra, johon tutustuimme, oli NoveLiksen rumpali Ko-ki, ja tämän kanssa juttelimmekin melko pitkän tovin. Yhdessä vaiheessa Ko-ki huomasi kaverini sormessa olevan kilpikonnatatuoinnin ja kysyi mikä eläin oli kyseessä - Ko-kin arvaukset olivat luokkaa pingviini, koira tai kissa, emmekä itse muistaneet mikä kilpikonna on japaniksi. Yritimme kuitenkin selittää, että kyseessä on kaverini lemmikkieläin, joka kuoli muutamia vuosia aiemmin. Selitin tätä Ko-kille mainiolla japanintaidoillani, ja onnistuinkin sitten käyttämään sanaa, joka sai Ko-kissa aikaan hillittömän naurukohtauksen. Naurunpyrskähdyksiensä välissä poika onnistui selittämään, että kyseistä sanaa käytetään kun ollaan hyvin surullisia, ei suinkaan niin kevyeen sävyyn kuin minä sitä käytin. Onneksi poika nauroi kuitenkin erittäin hyväntahtoisesti, joten huolimatta siitä että nolostun aivan äärimmäisen herkästi, pystyin itsekin nauramaan mukana tajutessani virheeni.

No joo. Varmaan lisääkin löytyis vielä mut eiköhän tässä nyt ollu ne parhaimmat. :D

----

Satsujinhan:

Elieli 15.3.2008 ja Anttilan TopTen An Cafen nimmarijako. Lempibändini kyseessä ja olin ihan sekaisin. Pääsin eturiviin kuvailemaan heitä suoraan Kanonin ja Yuukin eteen hyllyn viereen. Noh, alku oli yhtä kompurointia kuten arvata saattaa, kamera heilui yms. Lopulta sain itsestäni niskasta kiinni, ja kuvat alkoivat onnistumaan, jolloin sitten aloin muiden fanien tavoin huutelemaan idolieni nimiä, että he poseeraisivat minulle. Ensimäinen huuto meni sitten Kanonille, joka katsoi samantien minuun ja poseerasi. Noh, kuva heilahti, koska aloin tärisemään. Näytin hänelle peukkua - tosin etusormi jäi osoittamaan sivulle (tehden siis sen "mennään tuonne ;)" -merkin). Kanon onneksi vain nauroi Yuukin kanssa, minkä seurauksena jalkani muuttuivat keitetyksi spagetiksi ja lysähdin maahan. Ei se kuitenkaan menoa haitannu, sain loppujen lopuksi loistavia kuvia, nimmarit, Kanonin kanssa yhteiskuvan (hän muuten ohimennen tunnisti miut täksi spagettinaiseksi), keikkajonon ekan paikan, eturivipaikan Kanonin edestä ja Kanonilta seksikkään hymyn, jonka antoi ennen kuin keikka kunnolla alkoi.
Oli ehkä maailman ihanin päivä ja mokailut idolien edessä kuuluvat asiaan, ei muuten jäisi heidän mieleen! :DD

----

cherii:

Seisoskelimme ystäväni kanssa kadulla Ayabien keikkapäivänä ennen jonotuslipukkeiden jakotilaisuutta. Mietimme huvin vuoksi, mitä tekisimme, jos näkisimme bändin jäsenet, mitä sanoisimme, jne jne. Kuinka ollakkaan yhtäkkiä kaverini menee hiljaiseksi, kunnes kiljahtaa "OH MY GOD" kiinnittäen myös minun huomioni -- Ayabien jäseniin, jotka tyynenrauhallisesti kävelevät kohti meitä. Täristen hymyillemme dorkasti ja vilkutamme kuin viimeistä päivää, kaikki hienot suunnitelmamme unohtuneina. Bändi vilkuttaa meille takaisin. Kun he ovat jo menneet ohitsemme, kaverini vingahtaa lempijäsenensä nimen - paitsi että hän saa huomion, kääntyy kyseinen mies katsomaan meitä erittäin, erittäin pelonsekainen ilme kasvoillaan. =A=;;;

----

Mannuchun:

Tämä tapahtui MOON kanan toisella Suomen-vierailulla. Jännittyneenä jonotin ystävieni kanssa nimmareita. Sitten oma vuoroni tuli ja astelin Kanan eteen. Hän oli niin pieni ja söpö ja minut valtasi semmoinen "kawaiii!"-tunne. Kun hän ojensi minulle nimmaria ja sanoi "arigatoo" niin söpöllä äänellä, niin kun minä avasin suuni kiittääkseni häntä ihana normaalisti, sieltä jostain syystä kuuluikin "mukamas söpöllä äänellä" vikisty arigatoo. Tunnen itseni hölmöksi, mutta luultavasti Kana ei huomannut mitään.

----

needlefinger:

Pahin nolaus tapahtui ehdottomasti The Candy Spooky Theaterin jälkeisessä nimikirjoitustilaisuudessa.
Olin odottanut pitkään jäsenien kättelyä, ja ensimmäisenä vuorossa oli ihanin Jack Spooky. Kiiltokuvan signeerattuaan hän ojensi kätensä kätelläkseen minua. Ojensin kättäni takaisin, mutta yhtäkkiä refleksinomaisesti tein sen "sliippaa hiuksia" -jutun. Jack hämmentyi. Aloin melkeinpä huutamaan.

----

Mimmu:

Oma noloin tilanteeni sattui An Cafen nimmaritilaisuudessa. Olin ensimmäisenä jonossa ja suoraan sanoen totaalisen lost.

Siinä sitten menin nimmareita hakemaan, Teruki ja Takuya, ihan ok, ei mitään kommelluksia, mutta sitten aivot jotenkin sulkeutuivat Mikun kohdalla, unohdin koko nimmarit ja lähdin vain pois jonosta. En olisi itse edes tajunnut mokaa, jos Miku, Yuuki ja Kanon eivät olisi huutaneet perääni "NO, DON'T GO! WAIT!" ja sitten kun häpeissään menin takaisin niin vielä naurettiin päälle...

Jos An Cafe olisi ollut vielä suurempi fanituksen kohde minulle, olisin luultavasti ollut vielä enemmän häpeissäni. Tälle osasin nauraa jo melkein heti tapahtuman jälkeen.

----

Mitsu:

Provinssi 2007. MUCC


Mukkun loistavan keikan jälkeen kiertelin kavereiden kanssa festarialuetta, kun huomasin ihmisten joukossa Yukken ja Tatsuroun. Ryntäsin herrojen luokse innoissani, ojensin pienen vihkon ja pyysin nimmareita. Olin ylpeä kun osasin jopa hoitaa koko homman japaniksi, ilman änkytystä tai jännittämistä.
Yukke oli juuri kirjoittamassa vihkoon, kun jostain ilmaantui mies "festaritunnelmissa" ja kippasi vahingossa oluttuoppinsa sisällön suoraan Yukke-paran päälle. En voinut uskoa tapahtunutta, vaan seisoin kauhuissani paikallani tietämättä mitä tehdä. Festarimies tuskin edes tajusi tilannetta, vaan ihmetteli mystisesti kadonnutta juomaansa. Kaiken huipuksi Yukke rupesi hämillään pyytämään mieheltä anteeksi, kun oli seissyt tämän reitillä.
Olin loppuajan niin shokissa, etten ole edes varma mitä tapahtui. Valokuvat sekä kaljassa uitettu vihko, nimmareilla koristeltuna, kuitenkin todistavat, etten nähnyt painajaista.

-________-;;

--------------

Kiitokset kaikille mokailutarinansa lähettäneille!

LM.C: videokommentti ja raportti Japanista

LM.C saapuu ensimmäistä kertaa Eurooppaan ensi vuonna ja heidän taipaleensa yltää myös pohjoiseen kotimaahamme. Toivottavasti duo tuo mukanaan Suomeen vallitsevan lavakarismansa ja viihdyttävät esiintymistaitonsa ja rokkaa täällä yhtä hyvin kuin Japanissa.

Ohessa miniraportti LM.C:n oneman konsertista Japanissa ja videoviesti eurooppalaisille faneille!

LM.C - BIG CAT, Osaka, Japani 17.8.2007

Osakan BIG CAT keikkapaikan siäänkäynti oli keskustassa sijaitsevan pienen ostoskeskuksen sisätiloissa. Ostoskeskus oli täynnä konserttiin tulijoita ja suurin osa heistä oli pukeutunut cosplay-asuihin. Näytti siltä että satoja mayoja ja Aijeja olisi odottanut hississä, rupatellut ihmisille tai jonottanut portailla.

Jono sisäänkäynnille oli järjettömän pitkä ja kesti hetken löytää oma paikkansa jonosta kaikkien LM.C-kopioiden seasta. Japanilaiseen tyyliin keikalle mentiin lipunnumeron mukaan ja portaissa mutkiteltu jono oli järjestäytynyt itsekseen numeroid mukaisesti. Kellon näyttäessä puoli kuusi päästettiin ihmiset kymmenen hengen ryppäissä sisälle. Sisällä ihmiset ryntäilivät ympäriinsä jättäen laukkujaan tallelokeroihin ja juosten sitten saliin.

Sain ystävieni kanssa paikan salin keskiosasta, mutta valojen sammuessa takana olevat ihmiset työnsivät niin paljon että lensimme lähes kymmenen riviä edemmäs. Musiikkitapahtumissa vallitsee järjestys yleisön seassa ja jokaisella katsojalla on metrin hajurako muihin, mutta oneman keikoilla Japanissa jokainen on tullut katsomaan samaa bändiä ja jokainen haluaa nähdä heidät mahdollisimman läheltä.

Salin täytyttyä yli tuhannella ihmisellä syttyivät välkkyvät valot lavalle ja LM.C:n supportjäsenet ja itse duo astelivat yksi kerrallaan lavalle No.9:n tahtiin.

Mustiin haalareihin sonnustautuneet maya ja Aiji saapuivat lavalle ja konsertti alkoi. mayan esiintymistyyli oli ensimmäinen mihin kiinnitti huomiota, sillä mies on energinen lavalla ja näyttää puhkuvan intoa vaikka hän vain seisoisi paikallaan. Aiji teki omalla puolellaan sen mitä osaa parhaiten, soitti kitaraansa tunteella ja villitsi yleisöä aika-ajoin nikkaamalla silmää ja huutamalla yleisön mukana. Support basisti HIRO hyppi ja huusi kappaleiden aikana, rumpali DEATH-O irvisteli ja näytti tanssivan rumpujensa takana, JayKay soitti rauhallisesti koskettimiaan, mutta innostui aika ajoin hyppimään muiden mukana ja "esiintyjä" DENKI-MAN oli aivan omaa luokkaansa. Miehen tehtävä on yksinkertaisesti opastaa yleisöä taputtamaan tai tekemään musiikkiin sopivia liikkeitä ja joskus hän vain innostui riehumaan musiikin lumoissa omalla korokkeellaan.

LM.C tanssitti ja laulatti yleisöä svengaavilla kappaleilla. Alkuillasta kuultiin mm. LITTLE FAT MAN BOY, FUNNY PHANTOM, MR.CENTURY, Metally, BOOST＋BUSTERz ja OH MY JULIET. FUNNY PHANTOMin aikana yleisön tehtävänä oli huutaa "whoo-o" oikeissa kohdissa ja yleisö nauroi bändin mukana. OH MY JULIETin aikana kaikki lauloivat kappaleen "Say-yay-yay-yay" ja "Say-go-go-go" lallatukset lavalla olevan taustajoukon mukana.

Näiden jälkeen rauhoituttiin mm. ~Sora~:n ja Yellow Beauty:n aikana. ~Sora~ sai yleisön vain kuuntelemaan mayan laulantaa ja Yellow Beautyssa ihmiset heiluttelivat käsiään puolelta toiselle musiikin tahtiin.

Muutaman kappaleen jälkeen jäsenet ottivat mukavan asennon mayan välispiikkien ajaksi. Ja joskus ne kestivät lukuisia minuutteja. Yleisö nauroi hilpeänä mayan ja muiden jäsenten esittämille vitseille heidän kertoessaan kommelluksistaan bändin kanssa, mutta japania osaamattomalle välispiikit kävivät hieman tylsiksi. Toivottavasti bändi ei hylkää välispiikkejään tullessaan Europpaan, vaan uskaltaa pitää ne englanniksi!

Keikka loppu läheni ja ihmiset saatiin riehumaan Crazy A Go Go:n aikana. Glitter Loud Box:lla ilmestynyt instrumentaalinen kappale kestää alle minuutin, mutta yllätyksekseni keikalla sitä käytettiin "riehumiskappaleena". Kappale venyi lähes kolmeminuuttiseksi ja sen aikana yleisö vain moshasi ja bändin jäsenet riehuivat lavalla.

Viime hetkillä soitettiin bändin hittibiisi ROCK THE LM.C ja BOOST＋BUSTERz ja lopuksi bändi kiitti yleisöä heitellen suuren määrän tikkareita ja karkkia ja kielisoittajat heittivät yleisöön plektransa ja rumpali rumpukapulansa.

Ilta oli ohi ja ihmiset valuivat ulos salista hymyillen. LM.C on energinen kokoonpano, jonka musiikki sopii parhaiten "bilettämiseen" fanien kanssa konsertissa. Jokainen ihminen lavalla otti jokaisen ihmisen yleisössä huomioon ja jokainen yksityiskohta lavalla ihmisistä lavasteisiin edusti LM.C:n ominaista tyyliä täydellisesti. Keikasta jäi hyvä ja iloinen mieli ja odotan innolla näkeväni mitä uutta bändi voi antaa yleisölleen suomalaiselle yleisölleen!

- karaiju / Katrin

LM.C:llä on muutava sana sanottavana eurooppalaisille faneilleen heidän odottaessa bändin saapumista mantereellemme: