Ulkoiselta anniltaan tummanpuhuvan girugämeshin kuuden konsertin Euroopan-kiertue huipentui 2. helmikuuta Helsingin Tavastialle. Vaikka yhtyettä odotettiin innolla kotimaassamme, ja keikalle oltaisiin epäilemättä menty jonottamaan jo päiviä aikaisemmin, sääntönä oli, että Tavastian nurkille oli luvallista leiriytyä vasta saman päivän aikana, puoli tuntia keskipäivän jälkeen. Me JaME-tiimiläiset olimme paikan päällä jo hyvissä ajoin seuraamassa, ettei kukaan luistaisi tästä säännöstä. Huolimatta siitä, että selkeästi osa faneista olisi hyvin mielellään siirtynyt keikkapaikan lähistölle hieman aikaisemmin kuin oli luvallista, jonotuskieltoa noudatettiin kaiken kaikkiaan varsin kuuliaisesti. Noin 20 yli 12 alkoi näköpiiriin ilmaantua yhä vain enemmän innokkaita keikalletulijoita, jotka halusivat varmistaa itselleen hyvät paikat jonossa. Lopulta, vain muutama minuutti ennen h-hetkeä, tien toiselle puolelle kerääntyneet fanit olivat "asemissaan". Katseet olivat tiukasti Kampin kellossa, jonka minuuttiviisari tuntui matelevan.
Sinä silmänräpäyksenä, kun viisari lopulta raksahti kuutosen kohdalle jalkakäytävällä odottaneet ihmiset lähtivät juoksemaan Tavastian ovia kohti. Näky oli oikeastaan varsin huvittava - innokkaimmat juoksivat kuin henkensä hädässä - vaikka kestikin vain muutaman hetken. Lopulta Tavastian seinustalle oli kerääntynyt etäisesti jonoa muistuttava ihmismassa, joka ensin näytti aiheuttavan ongelmia, mutta josta pian kuitenkin muodostui siisti jono - maalaisjärkeä ja diplomaattisuutta ei selvästikään oltu unohdettu kotiin, kiitos siitä! Edessä oli kolmen tunnin odotus hieman hyisessä, mutta ei onneksi sietämättömän kylmässä säässä.
Myöhemmin tunnelma Tavastian edessä on jännittynyt: ovien aukeamiseen ei ole enää pitkä aika. Päätämme kysellä satunnaisilta jonottajilta, mitä mieltä he ovat uudesta jonotussäännöstä sekä itse bändistä - joten tuumasta toimeen.
Hei, kertoisitko nimesi ja ikäsi?
- Ida ja 16.
Oletko tulossa girugämeshin keikalle?
- Olen tulossa.
Mitä mieltä olet kyseisestä bändistä, kuuluuko se lemppareihin?
- Ei ole ehkä lempibändejäni, mutta hyvä on!
Missä päin jonotat?
- En ole jonossa, menen sisään viimeisenä!
Kuka on lempijäsenesi ja miksi?
- Ryo, emmä tiedä... Se nyt vaan on niin hyvännäköinen!
Mitä mieltä olet uudesta jonotussäännöstä?
- Ei se kyllä toimi, sanoisin niin. Kuitenkin kaikki tulee jonottamaan tänne aikaisemmin, niin on se vähän huono... Ja kaikki ryntää ja tappaa toisensa tuossa matkalla.
--
Nimenne ja ikänne?
- Pia, 18.
- Inka, 16.
- Saana, 17.
Onko giru lempibändinne?
- Ei oikeastaan, mutta silti bändin musiikki kuulostaa oikein hyvältä.
Mitä mieltä olette jonotussäännöstä?
- Oli kyllä aika huvittava näky aamulla. Se on kuitenkin hyvä, ettei tarvitse jonottaa itseään puolikuoliaaksi aamulla ja mennä sitten keikalle. Faneilla ei ole enää stressiä tuosta, mutta toisaalta juoksukilpailu tuo lisää paineita.
- Kyllä se ihan okei toimi, mutta se oli aika huvittavan näköistä.
- Vähän ehkä voisi parantaa tätä rynnimistä tänne, mutta en sitten tiedä miten sitä voisi parantaa... Vaikea sanoa.
Onko teillä lempijäseniä?
- Ehkä Satoshi, koska se on niin komea.
--
Nimenne ja ikänne?
- Noora, 22.
- Mira, 17.
- Jutta, 20.
- Mia, 14.
Onko girugämesh lempibändejänne?
- Joo, ollaan kuunneltu jo pidemmän aikaa.
Mitä mieltä olette tästä jonotussäännöstä?
- Siis ihan loistava, koska en tajua sitä, kun jotkut tulevat kaksi viikkoa aikaisemmin jonottamaan.
Mitä biisejä toivotte kuulevanne illalla?
- Owari to mirai.
Ketkä ovat lempijäsenenne ja miksi?
- Satoshi, koska hän on niin erilainen lavalla, kuin henkilökohtaisesti.
- Satoshi, ja myös Ryo.
Onko jotain, mitä olette aina halunneet kysyä girugämeshiltä?
- Apua.. Nyt ei tule mitään mieleen, mutta keksin varmasti heti jotain, kun te olette menneet!
-------------
Itse konsertti alkoi jo viiden maissa, joskin aikaisesta ajankohdasta huolimatta girugämesh esiintyi varsin vakuuttavasti ja jätti ajatuksia myös tiimimme jäseniin.
Matron:
En ollut tutustunut girugämeshin musiikkiin hirveästi ennen varsinaista konserttia, joten minulla ei ollut pahemmin minkäänlaisia odotuksia tai mielikuvia bändistä. Sain kokea positiivisen yllätyksen, vaikka pitkäpintaisesta sairaudestani huolimatta en päässytkään täysin keikkariehumistunnelmiin – kappaleet olivat meneviä ja mielestäni yhtye edusti todellista rockia parhaimmillaan. Ja vaikka tunnistinkin vain noin kourallisen kappaleita, nelikko onnistui pitämään mielenkiintoni yllä aina loppuun saakka.
Erityisen paljon tykästyin rumpali Яyoon, joka nousi yllättävänkin paljon esille tilanteessa kuin tilanteessa; yleensä kun olen tottunut bändeihin, joissa rumpalin rooli on jäänyt aina hieman taka-alalle muiden jäsenten varastaessa show’n. Яyo oli erilainen – hän nousi välillä seisomaan, viittoi innoissaan yleisölle ja tarkkaili ympäristöään aktiivisena, mutta ei kuitenkaan missannut yhtäkään tahtia missään kappaleessa. Lisäksi sain jälkeenpäin kuulla, että juuri tämä mies muuten säveltää suurimman osan girugämeshin tuotannosta. Ammattimaista meininkiä, täytyy sanoa.
karaiju:
Olin girugämeshia kuunnellut jo kauan aikaa, ja olin innolla odottanut näkeväni bändin jonain päivänä. Uutiset keikasta olivatkin erittäin mieluisat, ja itse keikkapäivä kului nopeasti tulevaa jännitellessä.
Heti alusta lähtien bändi sai yleisön mukaansa vauhdikkailla ja aggressiivisilla kappaleillaan. Kuten odottaa saattaa, enimmäkseen soitettiin uusimman albumin ja minialbumin kappaleita, mutta settilistaan mahtui muutama helmikin, jotka saivat koko yleisön, kuten minutkin, entistäkin innostuneemmaksi. Keikan aikana kiinnitin enimmäkseen huomiota Niihin, sillä olin hänen edessään, mutta Яyon satunnaiset kurkistelut rumpujen takaa eivät jääneet minulta huomaamatta. On hienoa nähdä rumpalinkin osallistuvan yhtä suurella tarmolla esiintymiseen kuin näkyvämmät jäsenet.
Miinuspuolena oli Satoshin mikki, sillä se oli liian hiljaisella, ja kappaleissa, joiden aikana yleisö karjui, haihtui girugämeshin laulajan upea ääni lähes olemattomiin.. Petyin myös hieman kun Satoshin pyydettyä yleisöä muodostamaan circle pit lähes mitään ei tapahtunut.
Bändi sai kuitenkin pidettyä upean tunnelman loppuun saakka ja muut tulevat bändit saavat tehdä aikamoisen vaikutuksen, jotta päihittävät tämän vuoden ensimmäisen ja ehkäpä parhaan Suomessa järjestetyn j-rock -keikan.
Pavla:
Eräs rohkea uskalsi jopa sanoa nauttineensa keikasta enemmän kuin viimesyksyisestä Dirusta, ja vaikka näitä kahta onkin monesta syystä paha verrata, en voi kuin olla samaa mieltä. Tunnelma kesti alusta loppuun, ja kerrankin sain nauttia keikasta siedettävissä olosuhteissa- ts. näin, mitä lavalla tapahtuu. Uutta levyä olin kuunnellut säälittävän vähän, mutta tarpeeksi tunnistaakseni kappaleet ja huutaakseni mukana satunnaisissa kohdissa satunnaista siansaksaa (nimim. opiskelen japania neljättä viikkoa.) Vanhemmat lempparit kuultiin myös, enkä erityisemmin jäänyt kaipaamaan mitään, ainakaan haitaksi asti.
Olin odottanut keikkaa jo varsin innoissani, sillä Girun edellisellä vierailulla kaikki saksalaiset tuttuni ylistivät yhtyettä maasta taivaaseen. Tiesin jo, että odotettavissa olisi jotakin todella nautinnollista, mutta keikan laatu ylitti silti kaikki ennakkokäsitykset. Pojat itsekin valittelivat teknisiä vaikeuksia jälkikäteen blogissaan, mutta en antanut pikkuasioiden häiritä- ja unohdin korvatulpat narikkaan, joten minulle pikkufiboilla ei ollut niin väliä. Yhtä ja samaa kuuroutumista.
Jokainen kappale rokkasi edellistä enemmän, ja kaikki jäsenet todistivat esiintymistaitonsa. Яyo pysyi ihailtavan aktiivisena läpi keikan hypäten pystyyn kappaleitten välillä (ja joka kerta hän kohtasi huutomyrskyn), Satoshin julmatjulmatjulmatJULMAT ilmeet hyydyttivät veren, Nii piti otteensa, ja ShuU yllätti minut- tai no, toisaalta osasin jo etukäteen aavistaa, että ShuU tulisi lopulta viemään kaiken huomioni. En olisi kyllä arvannut, minkätasoinen showmies ShuU onkaan. Moshausta, kiipeilyä korokkeille, paljon kieltä, tukkaa ja julmia katseita. Ja loppuhuipennuksena kielten repiminen bassosta --- Hurr. ShuU, varastit sydämeni.
Kowarete iku sekai ansaitsee erikoismaininnan. Kappale oli livenä aivan yhtä hyytävän kaunis kuin levyltäkin, ja etenkin Satoshin selitys biisin sanoituksille ja videolle oli koskettava (sanotte mitä sanotte. En hyväksy sarkasmia. Traaginen biisi, on!) Yksi ainokainen encore jäi tavallaan harmittamaan, mutta kappaleita oli varsinaisessa setissä niin paljon, ettei keikka mitenkään lyhyeksi jäänyt. Haluan lisää. Pian, kiitos. Saattaa vain toivoa, että Giru ehtii myös Suomeen saapuessaan loppukesästä Wacken-festivaalille. Ja ihan omalle keikalle eikä festareille, kiitos ja hei.
PS. Eivät ne oikeasti ole niin julmia kuin antavat ymmärtää.
Tekstit
