torstai 31. joulukuuta 2009

Raportti Pakkahuoneen jonotusrintamalta Miyavin keikalla

Syyskuun 22. päivänä, jota moni oli varmasti odottanut hartaasti vapisten, oli sää suorastaan mainio jonotusta ajatellen: ei mahdoton, mutta kyllin viileä ja hankalasti tuulinen, jotta saattoi tuntea uhrautuneensa Miyavin vuoksi. Liian mukavaksi keikkaa edeltävä hengailu ei kuitenkaan päässyt muotoutumaan, sillä jonossa syntyi erimielisyyttä siitä, pitääkö jonotuskieltoja noudattaa. Osa paikalle tulleistahan leiriytyi Pakkahuoneen uuden sisäänkäynnin eteen jo aamuvarhaisella, vaikka luvallinen jonotusaika olisi alkanut kolmelta. Kiista onnistui pahoittamaan monen mielet, mutta ei viemään jonon etupään vääryydellä vallanneita omille paikoilleen.

Pari tuntia ennen ovien aukeamista tunnelma oli kuitenkin korkealla ja saimme kerättyä jopa muutaman uhrin haastateltavaksemme.

Kaikki haastatellut olivat tyytyväisiä siihen, että myös Tampere alkaa saada osuuttaan j-rockin livekeikoista.
- Tampere on keskempänä Suomea, joten pohjoisemmassakaan asuvilla ei mene niin paljoa rahaa, totesi 14-vuotias Jossu.

- Juna- ja bussiliput eivät vie kaikkia rahoja, joten keikalle pääsee varmemmin, sanoi puolestaan samanikäinen Jan.
Miyavi olikin houkutellut paikalle ihmisiä Oulusta asti. Myös Pakkahuoneen tilavuutta ja kätevää jonotuspaikkaa kehuttiin – tosin torialuekin tahtoi jäädä vaarallisen pieneksi jonon tuntuessa kasvavan ikuisesti.

Paikalla ei tainnut olla yhtään, joka olisi luokitellut itsensä lieväksi faniksi, tai ainakaan uskaltanut tunnustaa sitä. Kysyttäessä arviota omasta faniudesta asteikolla yhdestä kymmeneen ei kukaan valinnut numeroa kuuden alapuolelta.

- Olen varmaankin 9, koska olen fanittanut Miyavia jo 4 vuotta, kertoi 12-vuotias Alajärveltä saapunut Essi.

Eniten kehuja saivat Miyavin ulkonäkö, soittotaito ja persoonallisuus.
- Toivottavasti Miyavi myös tanssii paljon, koska se on tosi ihanaa katseltavaa, Essi lisäsi.

Varsin moni toivoi settilistalta löytyväksi Selfish Loven tai Super Heron. Myös Freedom Fightersia ja Itoshii Hitoa toivottiin. Valitettavasti näistä toiveista ainoastaan yksi kävi toteen, mutta haastateltavien terveiset Miyaville ainakin kuulostivat varmoilta.

- Vedä hyvä keikka ja jatka samaa rataa, toivotti Jan. Sini, Iida ja Essi sen sijaan lähettivät terveisensä suorastaan kuorossa:

- Me rakastetaan sua!

-------------------------

Jimir&Amber