girugämesh Euroopassa

Ulkoiselta anniltaan tummanpuhuvan girugämeshin kuuden konsertin Euroopan-kiertue huipentui 2. helmikuuta Helsingin Tavastialle. Vaikka yhtyettä odotettiin innolla kotimaassamme, ja keikalle oltaisiin epäilemättä menty jonottamaan jo päiviä aikaisemmin, sääntönä oli, että Tavastian nurkille oli luvallista leiriytyä vasta saman päivän aikana, puoli tuntia keskipäivän jälkeen. Me JaME-tiimiläiset olimme paikan päällä jo hyvissä ajoin seuraamassa, ettei kukaan luistaisi tästä säännöstä. Huolimatta siitä, että selkeästi osa faneista olisi hyvin mielellään siirtynyt keikkapaikan lähistölle hieman aikaisemmin kuin oli luvallista, jonotuskieltoa noudatettiin kaiken kaikkiaan varsin kuuliaisesti. Noin 20 yli 12 alkoi näköpiiriin ilmaantua yhä vain enemmän innokkaita keikalletulijoita, jotka halusivat varmistaa itselleen hyvät paikat jonossa. Lopulta, vain muutama minuutti ennen h-hetkeä, tien toiselle puolelle kerääntyneet fanit olivat "asemissaan". Katseet olivat tiukasti Kampin kellossa, jonka minuuttiviisari tuntui matelevan.
Sinä silmänräpäyksenä, kun viisari lopulta raksahti kuutosen kohdalle jalkakäytävällä odottaneet ihmiset lähtivät juoksemaan Tavastian ovia kohti. Näky oli oikeastaan varsin huvittava - innokkaimmat juoksivat kuin henkensä hädässä - vaikka kestikin vain muutaman hetken. Lopulta Tavastian seinustalle oli kerääntynyt etäisesti jonoa muistuttava ihmismassa, joka ensin näytti aiheuttavan ongelmia, mutta josta pian kuitenkin muodostui siisti jono - maalaisjärkeä ja diplomaattisuutta ei selvästikään oltu unohdettu kotiin, kiitos siitä! Edessä oli kolmen tunnin odotus hieman hyisessä, mutta ei onneksi sietämättömän kylmässä säässä.

Myöhemmin tunnelma Tavastian edessä on jännittynyt: ovien aukeamiseen ei ole enää pitkä aika. Päätämme kysellä satunnaisilta jonottajilta, mitä mieltä he ovat uudesta jonotussäännöstä sekä itse bändistä - joten tuumasta toimeen.


Hei, kertoisitko nimesi ja ikäsi?
- Ida ja 16.

Oletko tulossa girugämeshin keikalle?
- Olen tulossa.

Mitä mieltä olet kyseisestä bändistä, kuuluuko se lemppareihin?
- Ei ole ehkä lempibändejäni, mutta hyvä on!

Missä päin jonotat?
- En ole jonossa, menen sisään viimeisenä!

Kuka on lempijäsenesi ja miksi?
- Ryo, emmä tiedä... Se nyt vaan on niin hyvännäköinen!

Mitä mieltä olet uudesta jonotussäännöstä?
- Ei se kyllä toimi, sanoisin niin. Kuitenkin kaikki tulee jonottamaan tänne aikaisemmin, niin on se vähän huono... Ja kaikki ryntää ja tappaa toisensa tuossa matkalla.

--

Nimenne ja ikänne?
- Pia, 18.
- Inka, 16.
- Saana, 17.

Onko giru lempibändinne?
- Ei oikeastaan, mutta silti bändin musiikki kuulostaa oikein hyvältä.

Mitä mieltä olette jonotussäännöstä?
- Oli kyllä aika huvittava näky aamulla. Se on kuitenkin hyvä, ettei tarvitse jonottaa itseään puolikuoliaaksi aamulla ja mennä sitten keikalle. Faneilla ei ole enää stressiä tuosta, mutta toisaalta juoksukilpailu tuo lisää paineita.
- Kyllä se ihan okei toimi, mutta se oli aika huvittavan näköistä.
- Vähän ehkä voisi parantaa tätä rynnimistä tänne, mutta en sitten tiedä miten sitä voisi parantaa... Vaikea sanoa.

Onko teillä lempijäseniä?
- Ehkä Satoshi, koska se on niin komea.

--

Nimenne ja ikänne?
- Noora, 22.
- Mira, 17.
- Jutta, 20.
- Mia, 14.

Onko girugämesh lempibändejänne?
- Joo, ollaan kuunneltu jo pidemmän aikaa.

Mitä mieltä olette tästä jonotussäännöstä?
- Siis ihan loistava, koska en tajua sitä, kun jotkut tulevat kaksi viikkoa aikaisemmin jonottamaan.

Mitä biisejä toivotte kuulevanne illalla?
- Owari to mirai.

Ketkä ovat lempijäsenenne ja miksi?
- Satoshi, koska hän on niin erilainen lavalla, kuin henkilökohtaisesti.
- Satoshi, ja myös Ryo.

Onko jotain, mitä olette aina halunneet kysyä girugämeshiltä?
- Apua.. Nyt ei tule mitään mieleen, mutta keksin varmasti heti jotain, kun te olette menneet!

-------------

Itse konsertti alkoi jo viiden maissa, joskin aikaisesta ajankohdasta huolimatta girugämesh esiintyi varsin vakuuttavasti ja jätti ajatuksia myös tiimimme jäseniin.

Matron:

En ollut tutustunut girugämeshin musiikkiin hirveästi ennen varsinaista konserttia, joten minulla ei ollut pahemmin minkäänlaisia odotuksia tai mielikuvia bändistä. Sain kokea positiivisen yllätyksen, vaikka pitkäpintaisesta sairaudestani huolimatta en päässytkään täysin keikkariehumistunnelmiin – kappaleet olivat meneviä ja mielestäni yhtye edusti todellista rockia parhaimmillaan. Ja vaikka tunnistinkin vain noin kourallisen kappaleita, nelikko onnistui pitämään mielenkiintoni yllä aina loppuun saakka.

Erityisen paljon tykästyin rumpali Яyoon, joka nousi yllättävänkin paljon esille tilanteessa kuin tilanteessa; yleensä kun olen tottunut bändeihin, joissa rumpalin rooli on jäänyt aina hieman taka-alalle muiden jäsenten varastaessa show’n. Яyo oli erilainen – hän nousi välillä seisomaan, viittoi innoissaan yleisölle ja tarkkaili ympäristöään aktiivisena, mutta ei kuitenkaan missannut yhtäkään tahtia missään kappaleessa. Lisäksi sain jälkeenpäin kuulla, että juuri tämä mies muuten säveltää suurimman osan girugämeshin tuotannosta. Ammattimaista meininkiä, täytyy sanoa.


karaiju:

Olin girugämeshia kuunnellut jo kauan aikaa, ja olin innolla odottanut näkeväni bändin jonain päivänä. Uutiset keikasta olivatkin erittäin mieluisat, ja itse keikkapäivä kului nopeasti tulevaa jännitellessä.

Heti alusta lähtien bändi sai yleisön mukaansa vauhdikkailla ja aggressiivisilla kappaleillaan. Kuten odottaa saattaa, enimmäkseen soitettiin uusimman albumin ja minialbumin kappaleita, mutta settilistaan mahtui muutama helmikin, jotka saivat koko yleisön, kuten minutkin, entistäkin innostuneemmaksi. Keikan aikana kiinnitin enimmäkseen huomiota Niihin, sillä olin hänen edessään, mutta Яyon satunnaiset kurkistelut rumpujen takaa eivät jääneet minulta huomaamatta. On hienoa nähdä rumpalinkin osallistuvan yhtä suurella tarmolla esiintymiseen kuin näkyvämmät jäsenet.

Miinuspuolena oli Satoshin mikki, sillä se oli liian hiljaisella, ja kappaleissa, joiden aikana yleisö karjui, haihtui girugämeshin laulajan upea ääni lähes olemattomiin.. Petyin myös hieman kun Satoshin pyydettyä yleisöä muodostamaan circle pit lähes mitään ei tapahtunut.

Bändi sai kuitenkin pidettyä upean tunnelman loppuun saakka ja muut tulevat bändit saavat tehdä aikamoisen vaikutuksen, jotta päihittävät tämän vuoden ensimmäisen ja ehkäpä parhaan Suomessa järjestetyn j-rock -keikan.

Pavla:

Eräs rohkea uskalsi jopa sanoa nauttineensa keikasta enemmän kuin viimesyksyisestä Dirusta, ja vaikka näitä kahta onkin monesta syystä paha verrata, en voi kuin olla samaa mieltä. Tunnelma kesti alusta loppuun, ja kerrankin sain nauttia keikasta siedettävissä olosuhteissa- ts. näin, mitä lavalla tapahtuu. Uutta levyä olin kuunnellut säälittävän vähän, mutta tarpeeksi tunnistaakseni kappaleet ja huutaakseni mukana satunnaisissa kohdissa satunnaista siansaksaa (nimim. opiskelen japania neljättä viikkoa.) Vanhemmat lempparit kuultiin myös, enkä erityisemmin jäänyt kaipaamaan mitään, ainakaan haitaksi asti.

Olin odottanut keikkaa jo varsin innoissani, sillä Girun edellisellä vierailulla kaikki saksalaiset tuttuni ylistivät yhtyettä maasta taivaaseen. Tiesin jo, että odotettavissa olisi jotakin todella nautinnollista, mutta keikan laatu ylitti silti kaikki ennakkokäsitykset. Pojat itsekin valittelivat teknisiä vaikeuksia jälkikäteen blogissaan, mutta en antanut pikkuasioiden häiritä- ja unohdin korvatulpat narikkaan, joten minulle pikkufiboilla ei ollut niin väliä. Yhtä ja samaa kuuroutumista.

Jokainen kappale rokkasi edellistä enemmän, ja kaikki jäsenet todistivat esiintymistaitonsa. Яyo pysyi ihailtavan aktiivisena läpi keikan hypäten pystyyn kappaleitten välillä (ja joka kerta hän kohtasi huutomyrskyn), Satoshin julmatjulmatjulmatJULMAT ilmeet hyydyttivät veren, Nii piti otteensa, ja ShuU yllätti minut- tai no, toisaalta osasin jo etukäteen aavistaa, että ShuU tulisi lopulta viemään kaiken huomioni. En olisi kyllä arvannut, minkätasoinen showmies ShuU onkaan. Moshausta, kiipeilyä korokkeille, paljon kieltä, tukkaa ja julmia katseita. Ja loppuhuipennuksena kielten repiminen bassosta --- Hurr. ShuU, varastit sydämeni.

Kowarete iku sekai ansaitsee erikoismaininnan. Kappale oli livenä aivan yhtä hyytävän kaunis kuin levyltäkin, ja etenkin Satoshin selitys biisin sanoituksille ja videolle oli koskettava (sanotte mitä sanotte. En hyväksy sarkasmia. Traaginen biisi, on!) Yksi ainokainen encore jäi tavallaan harmittamaan, mutta kappaleita oli varsinaisessa setissä niin paljon, ettei keikka mitenkään lyhyeksi jäänyt. Haluan lisää. Pian, kiitos. Saattaa vain toivoa, että Giru ehtii myös Suomeen saapuessaan loppukesästä Wacken-festivaalille. Ja ihan omalle keikalle eikä festareille, kiitos ja hei.

PS. Eivät ne oikeasti ole niin julmia kuin antavat ymmärtää.

GOTHIKAn tunnelmat ennen Helsingin-konserttia Kulttuuriareena Glorialla 21.12.2007

Vain hyvin pikaisesti Helsingin keskustassa käyneellä GOTHIKAlla ei ollut paljoakaan aikaa muuhun ylimääräiseen vapaa-ajanviettoon, mutta hektisistä tunnelmista huolimatta saimme lopulta istutettua niin Yoshikin, andron kuin uuden sessiojäsenen DeeLeen samaan päivällispöytään. Suomalaishenkisyydellä varustettu ravintola Zetor aiheutti heti paikalla japanilaisissa artisteissamme vaikuttuneen reaktion ”ooh”-huudahduksineen, ja mitä ilmeisemmin sai myös hermostuneet ajatukset illan keikasta toistaiseksi unohtumaan. Eikä mikään ihme, sillä onhan pirttipöydillä sisustettu sekä tunnelmallisen hämärästi valaistettu ruokapaikka aivan omaa luokkaansa jopa suomalaiselle maantallaajalle.

Ateriat tilattuaan melko hyväntuuliset, mutta silminnähtävästi lentomatkasta uupuneet jäsenet pohtivat muutaman sanan japaniksi ennenkuin puhe siirtyy selkeästi poikien lempiaiheeseen eli bändin ensimmäiseen kokopitkään albumiin.

”Olen toki työskennellyt aikaisemmin studioilla, mutta en olisi millään uskonut levynnauhoittamisen olevan niin rankkaa”, GOTHIKAn johtajajäsen ja kosketinsoittaja Yoshiki aloittaa viitaten sekä omaan yleiseen väsymykseensä että uunituoreeseen albumiin.

”Kaikesta huolimatta olemme hyvin ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet aikaan. Pelkästään kymmenen kappaleen äänittäminen oli niin suuri prosessi, että en välttämättä ryhdy siihen samaan ainakaan nyt vähään aikaan”, mies toteaa mietteliäänä, mutta silti naurahtaa kevyesti:”Aivan kuin pystyisin pitämään lupaukseni kuitenkaan. Rakastan musiikintekoa.”

GOTHIKAn 120 Days of Sodom ilmestyi syyskuun 9. päivä 2007 ja oli myynnissä myös Suomen-keikkapaikalla 15 euron hintaan.

Yhtye on joutunut näkemään paljon vaivaa päästäkseen pisteeseen, jossa se on nykyään. Myös ikävät takaiskut ovat olleet osa GOTHIKAn historiaa, mutta edes ex-kitaristi n@on eroaminen bändistä ei ole onnistunut lannistamaan Yoshikia ja androa.

”Emme tietenkään olleet varautuneita kitaristimme menettämiseen, joten luonnollisestikin se pisti meidät kaksi muuta miettimään uudestaan GOTHIKAn mahdollista tulevaisuutta”, Yoshiki muistelee.

”Tietenkin olin surullinen asiasta, mutta elämällä on tapana jatkua niin vastoinkäymisessä kuin vastoinkäymisessä”, vokalisti andro mainitsee rentoutuneesti. ”Nyt meillä on sessiojäsenemme DeeLee ja hän on antanut meille aivan uudenlaista potkua, jollaista en olisi välttämättä uskonut meistä edes löytyvän”, mies jatkaa.

Entäpä DeeLeen liittyminen bändiin viralliseksi jäseneksi? GOTHIKA pohtii asiaa jonkin aikaa ennenkuin vastaa.

”Mikään ei ole mahdotonta, mutta se ei oikeastaan tunnu tällä hetkellä kaikista järkevimmältä vaihtoehdolta. Meillä on kyllä aina suunnitelmia”, Yoshiki nyökyttelee.

Ensin hieman hiljaiselta vaikuttava DeeLee hymyilee ujosti kaksikon puhuessa, mutta ottaa osaa pian itsekin keskusteluun, kun puhe kääntyy – mihin muuhunkaan kuin Suomeen.

”Tämä on toinen kertamme Suomessa. Viime huhtikuussa kävimme täällä Helsingissä ja pienessä kaupungissa... mikä se olikaan nimeltään? Lahtiko? Aivan. Olen kovin yllättynyt, miten vihreää ja kaunista täällä on!”, Yoshiki julistaa ensimmäisenä kysyttyämme jonkinlaisia mietteitä Suomesta ja kuulostaa enemmän kuin innostuneelta, vaikka joulukuinen maisema Helsingistä ei meille suomalaisille tuokaan heti mieleen kyseisiä adjektiiveja.

”Oma bändini ei ole koskaan aikaisemmin käynyt edes Euroopassa, joten olin hyvin jännittynyt tänne tulosta”, DeeLee myöntää hitaasti omista kokemuksistaan ja maistelee tilaamaansa poronkäristystä puolukoitten kera.

Myös androlle on kommentoitavaa maastamme:”Suomi on eksoottinen paikka ja pidän todella paljon täällä olosta. Haluaisin vain, että meillä olisi enemmän vapaa-aikaa, jotta voisimme tutustua paremmin maan anteihin. Eurooppalaisten ihmisten arjessa on jotakin niin erilaista verrattuna japanilaiseen ja haluaisin kokea sen entistä syvemmin.”

Mustatukkainen vokalisti näyttää ensin epäluuloiselta lohiannostaan kohtaan, mutta pian kala onkin kadonnut lautaselta nahkoineen päivineen. ”Lempiosani kalassa”, andro virnistää ja siemaisee sahtioluttaan.

Yoshiki puolestaan syö suomalaista läskisoossiaan intensiivisen keskittyneenä, mutta tyhjentää lautasensa andron tavoin. Ainoastaan punajuuret aiheuttavat japanilaisen joukon keskellä hieman kummastusta.

”Onko tämä porkkanaa?” pieni kosketinsoittaja kysäisee kiinnostuneena, mutta ei vaikuta erityisen rakastuneelta kyseiseen vihannekseen.

GOTHIKA uskoo asioiden menevän omalla painollaan eteenpäin, mutta toki heillä on myös suunnitelmia seuraaville kuukausille, kun bändi on palannut taas takaisin Japaniin työn pariin.

”Aiomme kuvata ensimmäisen oikean kunnon musiikkivideon”, he paljastavat salaperäisinä ja ovat silminnähden ylpeitä saavutuksestaan – me suomalaiset voimme jäädä vain uteliaisuudella ja innostuksella odottamaan ahkeran bändin tulevia tuotoksia.

Nälkäisinä paikalle saapuneet bändiläiset ovat sanomansa mukaan pian täynnä ruokaa, mutta kaikesta huolimatta androlle maistuu vielä hienostunut vadelmainen sorbetti jälkiruoaksi. Vokalistin ja sessiojäsenen kadottua tupakkatauolle ennen jälkiruoan saapumista, Yoshiki alkaa tutkia paikan ruokalistaa, joka on kekseliäällä tavalla modailtu vanhanaikaiseksi sanomalehdeksi. Kosketinsoittaja bongaa sanan ”öljyjättejä” ja alkaa kysellä sen ääntämistavasta, mikä aiheuttaakin yleistä hilpeyttä seurueessamme ja puheenaiheet siirtyvät itse GOTHIKA -bändin sijasta analysoivaan keskusteluun japanin sekä suomen kielen yhtäläisyyksistä.

”Teillä on omituisia kirjaimia”, Yoshiki nauraa, mutta myöntää japaninkin kielen aiheuttavan päänvaivaa jopa sitä äidinkielellä puhuville. ”Kanjit ovat erittäin vaikeita. Sen takia olen aina ihmeissäni, kun törmään ulkomaalaisiin, jotka osaavat lukea japania. Uskomatonta!” hän lisää.

Mies on vakuuttunut suomen kielen kauneudesta ja muistelumme siirtyvät maailman kauneimmaksi lauseeksi äänestettyä ”aja hiljaa sillalla” –lausahdukseen ja sen laulavuuteen. Huomautamme, miten toisaalta taas suomi on täynnä yhtä lailla rumia sanoja kuten ”perheterapia” ja lopulta sorautamme esimerkin r-kirjaimet niin, että Yoshiki purskahtaa jälleen kerran suureen nauruun. Hän pyytää meitä toistamaan muutamia mainitsemiamme suomalaisia sanoja andron ja DeeLeen palattua.

andro alkaa tiedustella suomalaisia sanontoja, joita hän voisi käyttää illan esiintymisen yhteydessä ja opastaminen jatkuu suomenkielen monimutkaisiin saloihin. Ääntämisohjeet saamme yksinkertaisen helposti hiraganoilla.

-----

Aika on kulunut kuin siivillä ja joudumme kiirehtimään takaisin Glorialle. Päivä on alkanut jo viilentyä pikkuhiljaa illaksi ja Helsingin keskustan valot syttyvät. Huumorintajuinen GOTHIKA keksii ilahduttavia kommentteja jopa lyhyellä kävelymatkalla ja kaikki nauravat huvittuneina, kun andro spottaa Stockmannin edessä olevan Kolmen sepän patsaan.

”Miksi he ovat alasti?” Yoshiki hihittelee ja matka jatkuu kunnes tiemme lopulta eroavat bändistä.

----------------

Haastattelun tekivät Matron & karmik. Kuvista kiitos Heikki Mitikalle.

HALCALIn videoterveiset

JaME tapasi HALCALIn viime kesänä Ranskan Japan Expossa ja tukee myös kaksikon paluuta Eurooppaan tammikuun lopussa. Erikoiseen parivaljakkoon voi tutustua heidän virallisilla kotisivuillaan osoitteessa http://www.halcali.com/.

Tsukicon 09.12.2007

Päivä, jona JrockSuomen järjestämä Tsukicon pidettiin, alkoi sateisena. Kuitenkaan edes kissojen ja koirien sataminen ei estänyt innostuneen joukon jonottamista Glorian edessä illan kruunaavan MOON ~Kana~:n keikalle. Ensimmäisille, jo aamuyöstä tulleille, jonottajille jaettiinkin jonotusnumerot, jotta kaikki pääsivät varmasti nauttimaan conin annista.

Tsukicon oli ensimmäinen laatuaan, mutta jo muutaman minuutin päästä ovien avaamisesta menestys oli taattu. Innostunut ihmismassa vyöryi sisään ja nopeasti Gloria täyttyi niin puheensorinasta kuin erilaisista tyyleistäkin – tunnelma oli jälleen kerran conimaisen kotoisa cosplayaajien, lolitojen ja japanilaisen katumsuodin mukaan itsensä vaatettaneiden hiippaillessa tavallisesti pukeutuneiden joukossa. Tapahtumapaikka oli pieni yleisömääräänsä nähden, mutta erinäiset kojut ja myyntipisteet oli taktisesti sijoiteltu niin, että vapaata tilaa jäi kuljeskeluun niin paljon kuin mahdollista.

Aula oli pyhitetty narikan lisäksi infopisteelle, JrockSuomen edustus-ja kirpputoripöydälle, Petit Alicen toimipisteelle sekä Suomen Tanssipelaajat RY:n tanssipaikalle. Pääsali puolestaan toimi yhteistyökumppaneiden myyntipöytäpaikkana ja paikalla nähtiin niin mangaa myyviä liikkeitä kuten Fennica Comics sekä Fantasiapelit, erinäisi kustantajia, lehtipisteitä, j-rock-levyjä tarjoava Mirri Music kuin japanilaisiin katumuotiin suuntautuvia vaatekauppoja kuten Backstreet ja Pretty Pretty Clothing.

Tsukiconiin kuului muiden conien tavoin tietenkin cosplay-kilpailu, jonka esikarsinnat alkoivat yläkerrassa kello 11:30. Ei kulunut puolta tuntiakaan, kun päälavalla starttasi päivän ensimmäinen virallinen ohjelma: JrockSuomi RY:n edustajien paneelikeskustelun aiheena oli "Kun MUCC ja Dir en grey on Suomessa nähty - mitä seuraavaksi?" Kyseisen ohjelman päätteeksi puhujat paljastivat kaikkien yllätykseksi (ja iloksi) tunnetun The Candy Spooky Theater –yhtyeen saapumisen Suomeen ensi helmikuussa. Bändi esiintyy tutulla Helsingin Glorialla helmikuun 10. päivä 2008.

Paneelikeskustelun loputtua JrockSuomen puheenjohtaja Nicklas ”Niksu” Nyman astui toistamiseen lavalle ja pahoitteli ohjelmanmuutosta: Petit Alicen muotinäytös oli joutunut vaihtamaan paikkaa lolitapaneelikeskustelun kanssa. Yleisöä ei tämä onneksi haitannut, joten ääneen pääsivät pian Enfant Terrible -foorumin aktiivijäsenet Viivi Myllylä, Lotta Salomies, Elina Heilanen ja Reetta Mikkola. Tytöt raottivat onnistuneesti käsitettä ’lolita’ ja sitä, mitä kyseiseen vaatetyyliin oikeasti kuuluu. Samoihin aikoihin lista cosplay-kilpailun finalisteista ilmestyi pääsalin ovelle, mikä luonnollisesti iloisten riemunkiljahdusten lisäksi aiheutti myös hieman pettyneempiä ilmeitä.

Kauppa kävi ja erilaisia ihmisiä rynni sisään ja ulos. Tiukasta aikataulusta huolimatta yleinen ilmapiiri oli varsin leppoisa – yhteiset kiinnostuksenkohteet ajoivat toisilleen ennestä tuntemattomia joukkoja yhteen ja onnellinen nauru raikui Glorian käytävillä. Kello 14 Petit Alicen muotinäytös oli valmis alkamaan ja näytöstä vastanneen Liisa Paakkasen kuulutuksen jälkeen erilaiset tyylit esiteltiin ammattimaisesti menevän musiikin tahdissa.

Kolmen aikoihin alkaneen "Suomennetun mangan tulevaisuus englanninkielisen tuontimangan tulvassa" -paneelikeskustelun aikana yläkerrassa alkoi myös illan artistin MOON ~Kana~:n nimikirjoitustilaisuus, jonne vain keikkalipun ostaneilla oli mahdollisuus ottaa osaa. Järjestelystä huolimatta tilaisuus venyi venymistään, mikä johti cosplay-kisan finaalin lykkäämiseen puolella tunnilla.

Päivän ehdoton yleisösaalis saatiin päivän kohokohdan eli cosplay-finaalin yhteydessä. Juontaja Kristiina Lund energisesti esitteli suurelle yleisölle kisan kolme tuomaria: Annika Vellonen JrockSuomen edustajana, Liisa Paakkanen alan tunnettuna ja monta kertaa palkittuna harrastajana sekä Mauno Joukamaa CosplayFinlandista. Lyhyen esittelyn jälkeen kisaajat astuivat lavalle yksi kerrallaan. Eri medioiden salamavalot räiskyivät ja ihmisjoukko kannusti suosikkejaan villisti hurjilla taputuksillaan ja korkeilla vihellyksillään. Lopulta kolme parasta palkittiin: kolmanneksi ja toiseksi selviytyivät Shuichi Shindoun sekä Drain Away Kyon cossaajat, Jenni Hyvärinen ja Katja Sjöström, mutta ehdoton voittaja oli lopulta yksimielisesti Noora Poikolaisen versio illan artistin, MOON ~Kana~:n, Niku-asusta.

Cosplay-kisan päätyttyä yleisöllä oli vielä mahdollisuus viimehetken ostoksiin, kunnes joukko jouduttiin ajamaan ulos seuraavia järjestelyjä eli illan konserttia varten. Myyntipöydät purettiin ja Gloria tyhjeni, mutta hymy oli nähtävissä yhden jos toisenkin suupielessä. Päivä oli ollut kaikenkaikkiaan onnistunut ja tämän myötä voi olla melko varma, että Tsukicon järjestetään uudestaan vielä tulevaisuudessakin.

Kiertelimme myös kyselemässä con-yleisöltä tunnelmia tapahtumasta:

Nimi:
Joonas Kärpänen
Mikä sinua erityisesti kiinnostaa täällä conissa?
Muotinäytös on kiinnostava. Petit Alice -lehtikin kiinnosti minua, ja tulin myös tapaamaan tuttuja.
Mistä kuulit tapahtumasta?
IRC-galleriasta ja kavereilta.
Onko kivaa? On, parempaa kuin dataus. "Tsukicon: parempaa kuin dataus."

Nimi:
Nora Ouahi
Mikä erityisesti kiinnostaa täällä?
Muotinäytös ja laittautuneet ihmiset yleisesti.
Mitä mieltä olet tällaisista tapahtumista?
On hyvä että asian harrastajilla on oma tapahtuma.

Nimet:
Iines ja Ina
Mikä teitä erityisesti kiinnostaa tässä tapahtumassa?
Cosplaytapahtuma. Cossaamme itsekin nyt Tokio Hotelin Billiä ja Tomia, ja toinen meistä on cossannut ennenkin.
Miksi juuri Tokio Hotel, vaikkei se liity Japaniin?
Se oli jotain erilaista, pidämme bändistä ja olimme katsomassa heitä Saksassa ja myös Elämä Lapselle -konsertissa.
Mistä kuulitte Tsukiconista? Netistä.

Nimi:
Miia Mattila
Mikä sinua erityisesti kiinnostaa tässä tapahtumassa?
Manga ja jrock. Käyn tällaisissa tapahtumissa melkein aina kun niitä on.
Missä kuulit tästä?
The GazettE:n keikalla Tavastialla.
Cosplayaat ilmeisesti the GazettE:n Reitaa, osallistuitko cosplay-kisaan? En osallistunut.

Nimi:
Mimmu
Mikä sinua kiinnostaa täällä?
Tulin koska minulla oli tylsää, tulin tsekkaamaan paikan. Käyn aika usein tällaisissa tapahtumissa.
Mistä kuulit tästä?
Kaverit kertoivat. Taisi lukea myös JrockSuomen sivuilla.

Nimi:
Tiia
Mikä sinua kiinnostaa tässä tapahtumassa?
Pidän mangasta ja pukeutumisesta. (On pukeutunut lolita-tyyliin.)
Mistä kuulit tapahtumasta?
Netistä, JrockSuomen sivuilta.
Onko kivaa?
Joo! (hymyilee pirteästi)

Nimi:
Whiskey
Miksi päätit tulla tänne?
Tulin katsomaan kavereita ja sitä, miten tapahtuma onnistuu.
Mistä kuulit tästä?
Kämppikseltäni, joka on mukana järjestämässä conia.
Onko kivaa?
Totta munassa! Mutta tulin vasta.

the GazettE Euroopassa

the GazettE esiintyi Tavastialla 30. lokakuuta. Varsin näyttävä keikka jätti jälkensä tiimiläisten ajatuksiin.


Annu:

The GazettE on yksi harvoista suurista yhtyeistä, jonka fanittamista itse en koskaan ymmärtänyt. Ennen kuin näin heidät livenä.
Taannoin aloittaessani japanilaisen musiikin kuuntelun muistan popittaneeni COCKAYNE SOUPia, mutta sen jälkeen yhtye katosi kuuntelulistaltani muiden bändejen tieltä, enkä sen jälkeen ole heidän tekemisiään jaksanut seurata. Lähdin kuitenkin keikalle erittäin uteliaana, miettien mitä uutta tällainen yhtye, joka ei omalle kohdalle juurikaan omaperäisyydellään ole aikasemmin pistänyt silmään, voisi tarjota.

Alusta alkaen kävi selväksi että The GazettE on erittäin ammattitaitoinen ja tyylitietoinen yhtye, joka mukaansatempaavalla musiikillaan piti täyteen ahdetun Tavastian fiiliksen korkealla koko keikan ajan. Esitys oli todella vaikuttava; vaikken itse tunnistanut kuin ehkä kourallisen biisejä, jalkaa vipatti kyllä aivan koko ajan.
Taas saa suomalaista yleisöä kiitellä, yhtye itsekin vaikutti todella innostuneelta satojen ihmisten mylviessä, taputtaessa ja takoessa nyrkkiä. Yhteislauluosuudet kappaleiden aikana sekä Suomessa ensi kertaa kuultu koskettava accapella -osuus tekivät illasta ikimuistoisen.

The Gazetten tahdissa vietetty ilta oli todella monipuolinen paketti. Yhtye osasi selkeästi asiansa; soitto oli virheetöntä ja Ruki osoitti olevansa mahtava vokalisti, mutta bändi osasi myös viihdyttää. Kielimuurista huolimatta yleisön huudatus onnistui ja miehet olivat niin faniystävällisiä että hiukan taempaakin seuraneen sydäntä lämmitti lavalta huokuva lämpö. Mieskauneudesta puhumattakaan!

Keikka sai kyllä ainakin itseni näkemään tämän bändin aivan uudessa valossa. Jälkeenpäin on tullut tutustuttua tarkemmin yhtyeen tuotantoon, etenkin uusimpaan levyyn, ja m.m. keikan omina kohokohtina toimineet kappaleet Filth in the beauty, SWALLOWTAIL ON THE DEATH VALLEY sekä BURIAL APPLICANT ovat pyörineet levylautasella tiheään. Näin hienoja konsertteja on harvoin nähty, The GazettEn voimin jaksoin koko loppuviikon hymyssäsuin. Apua, minusta taisi tulla fani!


karmik:

Vaikka en voikaan sanoa olleeni varsinainen, suuri the GazettE -fani oikein koskaan, olen kuitenkin seurannut bändin toimia jo parin vuoden ajan ja kuunnellut vanhempia levyjä hyvinkin ahkerasti silloin tällöin. Olin myös tykästynyt uusimpaan levyyn (ja sitä kautta löytänyt vanhat levytkin uudestaan) juuri hieman ennen Tavastian keikkaa, ja sen vuoksi odotinkin keikkaa melko innokkaasti. Alkuun en osannut varsinaisesti jännittää keikkaa, mutta päästyämme saliin ja löydettyämme sopivat paikat, tunnelma alkoi välittömästi muuttua melko jännittyneeksi itse kunkin osalta.

Olin keikalla karaijun kanssa, ja karaiju oli nähnyt the GazettEn kertaalleen Japanissa ollessamme siellä reissussa elokuussa, joten hän osasi bändin fureja - eli niitä käsiliikkeitä - melkoisen paljon. Teimme siis fureja koko keikan ajan, ja täytyy sanoa, että siinä väsyi paljon pahemmin kuin jos olisimme käyttäytyneet kuin "normaaleilla" Suomi-keikoilla, mutta samalla hauskuus tuntui triplaantuvan. Intouduimme myös puolihuumorilla huutamaan jäsenten nimiä "japanilaiseen tyyliin," eli "söpöllä" äänellä ja loppua kohti varsin kovasti nousevalla intonaatiolla, joka sai Aoin pärskähtämään nauruun, hymyilemään ja jopa hieman hyssyttelemään useampaankin otteeseen, joka tietenkin vain lisäsi hauskuuttamme.

Settilistan ja kaiken muunkin puolesta keikka oli todella loistava. Osasin kappaleet yllättävän hyvin itsekin, kuunneltuani STACKED RUBBISHia niin paljon juuri ennen keikkaa, joka omalta osaltaan nosti omia fiiliksiäni. Myös vanhempien kappaleiden kuuleminen oli mukavaa, vaikka olisinkin toivonut enemmän materiaalia NILiltä. En silti kuitenkaan voi valittaa settilistasta millään tasolla, sillä STACKED RUBBISH on tämänhetkinen lempilevyni the GazettElta. Soittipa bändi myös kaikkien aikojen lempibiisini, Toguron, joka oli ainoa kappale josta etukäteen ajattelin, että "aivan sama mitä soittavat, kunhan soittavat tämän!".

Bändi oli lavalla todella mahtava, jokainen jäsen oli omalla tavallaan hyvä ja taitava. Lempijäseneni Ruki oli tietenkin loistokas, juuri sopivan melodramaattinen ja selvästi täydellä sydämellään mukana esiintymisessään. Seisoimme Rukin, Reitan ja Aoin puolella, mutta näimme silti myös Uruhan ja Kain oikein hyvin, vaikka edellämainitut kolme veivätkin suurimman osan huomiostamme. Rukin karisma oli käsinkosketeltavaa, ja tämä selvästi tiesi, kuinka käsitellä yleisöä ja saada heidät villiintymään. Kaikista parasta Rukissa oli kuitenkin luonnollisesti hänen laulunsa, jonka odotin olevan hyvää, mutta joka olikin uskomattoman hienoa. Keikan kenties mieleenpainuvin hetki oli muun bändin ja yleisön ollessa hiirenhiljaa ja Rukin laulaessa ilman mikrofonia, joka todisti, kuinka voimakas ja kaunis lauluääni Rukilla todella on. Hänen laulustaan kuului ja esityksestään näkyi vuosien varrella karttunut kokemus todella hyvin. Aoi taasen oli Rukiin verrattuna huomattavasti interaktiivisempi yleisön kanssa, ja nousikin kirjoissani monta pykälää ylemmäksi, kenties heti Rukista seuraavaksi. Reita oli hieman "hiljainen" vieressään hyöriviin Aoiin ja Rukiin verrattuna, mutta myös omalla tavallaan mukavaa katseltavaa - etenkin basistintaitojensa vuoksi. Kuten aiemmin mainittua, en nähnyt Kaita tai Uruhaa paljoa, mutta ainakin kuulin heidän taitonsa instrumenttiensa kanssa, joka oli tietenkin vaikuttavaa.

Kokonaisuudessaan keikka oli kevyesti yksi parhaista jrock-keikoista, joita Suomessa olen nähnyt. En odottanut tykkääväni keikasta NIIN paljoa, mutta bändi tekikin minuun odotettua paljon, paljon suuremman vaikutuksen. Bändin energisyys, interaktiivisuus ja karisma tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Vastedes voinkin kenties kutsua itseäni bändin varsinaiseksi faniksi, niin paljon arvostukseni ja kiintymykseni bändiä kohtaan on kasvanut sekä uuden levyn että tämän keikan myötä.


Matron:

Olen nähnyt the GazettEn aikaisemmin keikkailemassa Japanissa, mutta tunnelma ei ollut läheskään niin korkealla kuin klubikeikalla sen voisi olettaa olevan – jättimäinen ulkoilmakonsertti ei tuonut lempibändini musiikillisia parhaita puolia täydellisesti esiin, vaikka sekä visuaalisesti että kokemuksen kannalta olin loppujen lopuksi kerrassaan onnellinen voidessani ottaa osaa tapahtumaan.

Olin enemmän kuin innoissani kuullessani yhtyeen tulosta Eurooppaan sekä Suomeen, sillä Tavastian keikka puolestaan tarjosi lopulta minulle kaiken. Bändi taisi jopa ylittää odotukseni, vaikka ne olivat jo ennestään hyvin korkealla. Lempikappaleeni kuulostivat livenä parempina kuin koskaan ja äänentoisto oli mielestäni huippu. Tunnelmankohottajana toimivat myös muut suomalaiset fanit sekä heidän positiivinen sekopäisyytensä – en ole vieläkään nimittäin täysin kotiutunut ajatukseen, että konsertti perustuisi japanilaisten tapaan pelkkiin käsiliikkeisiin sekä kauniiseen moshausriviin ilman riehumista ja kappaleiden mukana laulamista.

Tietenkin ehdoton lempijäseneni, kaunis ykköskitaristi Uruha, varasti suurimman osan huomiostani. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen jopa hieman pettynyt itseeni, sillä suoranainen tuijotukseni oli osoitettu hänelle noin 90% koko konserttiajasta. Toisaalta tunne lienee tuttu monelle, joka näkee suurimman ihailunkohteensa lähietäisyydeltä. Olen aina ihaillut vaalean kitaristin intohimoa omaa instrumenttiaan kohtaan sekä hänen hiottuja esiintymistaitojaan, jotka hipovat täydellisyyttä. Toki lyhyestä huomionosoituksestani riippumatta myös muut jäsenet ehtivät vakuuttaa minut lahjakkuudellaan ja karismallaan. Kaikesta huolimatta Uruha on ja tulee aina olemaan ensisijainen silmissäni enkä tule luultavasti koskaan löytämään sopivia sanoja kuvaamaan häntä. Julkisuuden henkilön palvominen jumalolentona ei ole toki tervettä, mutta näen suhteeni yhtyeen kitaristiin hieman toisenlaisena kuin normaali fanittaminen yleensä pitää sisällään – olen huomannut, että Uruha on kaikessa hienoudessaan todella ihmisläheinen fanejaan kohtaan ja olen itse kokenut häneen liittyvät hetket lopulta yllättävänkin arkipäiväisiksi. Se jo itsessään kertoo hänen ihailtavasta aitoudestaan.

the GazettE on aina onnistunut koskettamaan minua musiikillaan ja kappaleiden kuuleminen livenä suorastaan herkisti minut monessakin otteessa keikan aikana. Aloituskappaleena AGONY toimi täydellisesti ja sai adrenaliinin varmasti virtaamaan koko yleisön veressä jo ensimmäisillä sekunneilla. Myös REGRET, Filth in the beauty sekä Hyena jäivät mieleen mahtavina esityksinä, jotka kaikki perustuvat sekä suureen bassonkäyttöön että vahvoihin kitaroihin. Erityisen iloiseksi tulin myös hieman vanhempaa tuotantoa edustavasta Anti Popista, jonka kertosäkeistö on laulettavin rallatus koskaan ja tekee iloiseksi joka kerta. Eikä tietenkään sovi unohtaa pompittavaa LINDAa, joka esitettiin konsertin vihoviimeisenä kappaleena ja takasi energisyyteni aina viimeiseen hetkeen asti.

Moni muukin kappale ansaitsisi erityismaininnan, mutta tässä tapauksessa joutuisin mainitsemaan jokaisen enkä varmaankaan keksisi mitään fiksua tai objektiivista sanottavaa. Ehkäpä the GazettEn vahvuus löytyykin tästä - heitä ja heidän musiikkiaan on lopulta mahdotonta kuvailla, molemmat voi pelkästään tuntea.


Minttu:

Täytyy myöntää, ettei the GazettE ole koskaan varsinaisesti kuulunut suosikkeihini. Mikään biisi kyseiseltä bändiltä ei ole koskaan aiheuttanut mitenkään maatamullistavia viboja - mitä nyt muutaman kerran tullut fiilisteltyä Cassiksen tahtiin - vaikka niitä mielelläni olenkin kuunnellut, tosin vain tietyssä mielentilassa. Siitä huolimatta tieto Suomen keikasta sai minut jostain syystä melkein heittämään volttia, ja tajusin odottavani konserttia kuin kuuta nousevaa. Päivien vähentyessä huomasin renkuttavani STACKED RUBBISHia vähintäänkin silmät kiiluen, ja jopa pitäväni levyä ihan älyttömän hyvänä, vaikka se ei NILille vedäkään vertoja.

Itse konsertista olin vaikuttuneempi, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Se, miten pojat olivat jatkuvasti kontaktissa yleisöön, sai omankin innostuksen nousemaan pilviin. Enimmäkseen tuli tuijoteltua Rukia - jonka omaperäisestä äänestä se albumeilla kuultava pieni, minua ärsyttävä särmä oli kokonaan kadonnut - mutta ison osan huomiostani sai myös ykköskitaristi Uruha. En tiedä, johtuiko se säväyttävän mukaansatempaavasta lavaesiintymisestä, vai siitä, että kuuli viimein livenä kappaleita, joista oli jo reilu parin vuoden ajan pitänyt, mutta koskaan aikaisemmin en ollut tuntenut yleisön olevan niin mukana bändin menossa - vai pitäisikö sanoa bändin olevan mukana yleisön menossa.

Erityisesti vaikutuksen tekivät kappaleet Filth in the beauty, BURIAL APPLICANT, Toguro, REGRET ja itseasiassa myös Ride with the ROCKERS - pelkät basso ja rummut yhdessä on jotain, mikä ei vain voi olla kuulostamatta hyvältä. Jos kyseiset biisit olivat kuulostaneet upeilta levyltä kuunneltuina, livenä ne olivat aivan omaa luokkaansa. Myös Rukin japaniksi esitettyjen välispiikkien kirvoittamat huudot olivat niin sanoakseni musiikkia korville, puhumattakaan encore-huudoista, jotka eivät missään vaiheessa menettäneet puhtiaan saati sitten tauonneet kokonaan; suomalaisesta yleisöstä voi vain olla ylpeä.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava keikka, olkoonkin että seuraavana päivänä olo oli lievästi sanottuna rampa. Positiivinen yllätys the GazettEn mielenkiintoa yllä pitävästä lavaesiintymisestä sai minutkin innostumaan tästä bändistä uudelleen, tällä kertaa kunnolla ja toivottavasti lopullisesti.

-

JaME Suomen tekemän haastattelun lisäksi JaME sai mahdollisuuden jututtaa bändiä myös Ranskassa. Valitettavasti kysymyksiä ei kuitenkaan ehditty esittää loppuun asti ja siksi julkaisemme tekstin ainoastaan blogissamme.

Hei kaikki!
the GazettE: Hei!

Olette esiintyneet jo sekä maineikkaalla Budokanilla että valtavalla Yokohama Arenalla ja nyt olette Euroopan-kiertueella. Mitä ajattelette tästä?
Aoi: Tämän kaiken on tehnyt mahdolliseksi se, että uskomme aina itseemme.

Mikä on seuraava tavoitteenne? Tokyo Dome?
Aoi: Kyllä, se on yksi tavoitteistamme. Kuten varmaan tiedättekin, halli on suurin esiintymispaikka koko Japanissa. Se olisi meille siis todellinen saavutus.

Tämä on ensimmäinen kertanne Ranskassa ja konserttinne myytiin kaksi kertaa loppuun muutaman päivän sisällä. Mitä ajattelette tästä?
the GazettE: Se on mahtavaa. Olemme todella ylpeitä itsestämme.

Tiesittekö, että fanit ovat jonottaneet keikalle jo eilisestä lähtien?
(jäsenet ovat yllättyneitä)
Aoi: Se ei olisi edes mahdollista Japanissa!

Visual kei ei oikeastaan enää uudistu tai tule uudistumaan Japanissa ja jotkut ajattelevat teidän olevan yksi viimeisistä jäljellä olevista isoista bändeistä. Mitä mieltä olette siitä?
Ruki: En ole varma uudistumisesta, mutta on totta, että visual kei ei ole tavallista tyyliä ja sen täytyy olla sekä erikoislaatuista itsessään että saada ihmiset tuntemaan jotakin erikoislaatuista. Nykyään monet bändit ovat varsin tylsiä ja siloteltuja, joten on osittain totta, että olemme yksi viimeisimmistä bändeistä, joilla on vielä oikea visual kei -henki mukanaan.

Kiitos teille.
the GazettE: Kiitos (ranskaksi).

Tekijä: Tanja
Kääntäjä: Matron