The Candy Spooky Theater 23.03.2008

23. maaliskuuta kolme vaikuttavan näköistä herrasmiestä saapui jo ani varhain isänmaahamme esiintyäkseen samana iltana Helsingin Gloriassa. Konsertti sujui paremmin kuin hyvin, ja väsyneinä, mutta tyytyväisinä The Candy Spooky Theater piti keikkansa jälkeen vielä nimikirjoitustenjakotilaisuudenkin. Hieman myöhästynyt haastattelu oli määrä pitää puoli yhdentoista tienoilla, ja saapuessamme Glorian backstagelle kohtasimme kolme kuin suoraan Tim Burtonin The Nightmare before Christmas -elokuvasta tupsahtanutta väsynyttä miestä, basisti Peggyn, kitaristi Kiddy Skeletonin sekä laulaja Jack Spookyn.

”Hei, hauska tavata teidät kaikki”, aloitimme haastattelun. ”Esittelisittekö itsenne lukijoillemme?” “Olen Jack Spooky”, kuului salaperäisen ja pelottavannäköisen vokalistin suusta, ja tämä tervehti meitä kumartaen pienesti. ”Kiddy Skeleton”, kitaristi vuorostaan vastasi nyökäten. ”Olen Peggy”, sanoi saparopäinen basisti.

”Minkälaiset asiat Suomessa ovat mielestänne niin outoja, että ne saavat teidät nauramaan?” kuului seuraava kysymys. Bändiläiset pohtivat asiaa pienen hetken, kunnes Jack vastasi kysymykseen erittäin poliittisesti: ”Mikään ei sinänsä naurata, mutta olen todella vaikuttunut Suomen maisemista ja tästä kaupungista. Tyyli jolla kaupunki on rakennettu on mahtava.” Itse olin varsin tyytyväinen vastaukseen. On mukavaa, että ulkomaalaisille jää hyvä kuva Suomesta. ”Oli myös todella hienoa nähdä, kuinka innoissaan fanit olivat tänä iltana. Se oli suuri yllätys!” täydensi Kiddy silminnähden innostuneena.

Seuraavaksi tiedustelimme jäseniltä, mitä asiaa he kenties kaipaavat Japanissa. Vastausta ei täytynyt kauaa odottaa: ”Japanilaista ruokaa”, sanoi Jack kuin tykin suusta.

The Candy Spooky Theaterin pukeutumis- ja esiintymistyyli on tunnetusti todella vaikuttavaa ja tuo väistämättä mieleen kuin mieleen halloweenin. Siksipä kysyimmekin, jahka maailmassa on jokin muu juhlapäivä, jota bändi voisi edustaa. Jäsenet tuumivat asiaa hetken, kunnes Peggy avasi suunsa: ”Varmaankin Aho-matsuria, japanilaista kesäfestivaalia”, tämä vastasi virnuillen. ”Siinä ihmiset pukeutuvat yukataan, joka on kimonon tyylinen puku”. Bändin jäsenet remahtivat nauruun, eli kaikki mitä ilmeisimmin olivat samaa mieltä basistin kanssa.

Seuraavaksi tiedustelimme bändin kantoja fanien lahjoihin. ”Kaikki lahjat ovat aina todella mieluisia, ja tulen niistä iloiseksi”, Jack Spooky vastasi nypläillen paitansa hihaa. ”On mukavaa, että fanit ajattelevat meitä ja muistavat meitä lahjoilla.”

”Nyt on aika siirtyä hieman erilaisiin kysymyksiin”, sanoimme. ”Oletteko valmiita?” Kaikki nyökkäilivät hyväksyvästi.

”Kävellessäsi tiellä huomaat maassa täynnä seteleitä olevan lompakon. Viettekö sen poliisille vai pidättekö itsellänne?” kuului kysymys. Jäsenet virnistelivät ja Jack Spooky vastasi ensimmäisenä kieltävästi. ”En välittäisi siitä, kävelisin vain ohi”, hän mumisi. ”Minä laittaisin sen taskuuni”, Kiddy Skeleton sanoi nauraen. ”Ottaisin sen mukaani, mutten laittaisi sitä housuihini… vaan pantsuihini”, vastasi Peggy hihittäen. Nauru tarttui oitis muihinkin bändin jäseniin.

Kaikki tahtovat jotain asioita pois maailmasta, ja uusia tilalle. Kysyimme The Candy Spooky Theaterilta, mitä asioita he tahtoisivat muuttaa maailmassa. ”Olisi mukavaa, jos siniset meret muuttaisivat värinsä verenpunaiseksi”, vastasi Jack imagonsa mukaisesti. ”Minä pidän juomisesta”, sanoi Kiddy, ”joten olisi mahtavaa, jos kykenisin ottamaan meristä veden pois, ja laittamaan olutta ja sakea tilalle. Silloin menisin uimaan joka päivä.” Bändin jäsenet nauroivat taas, ja vastaus nauratti meitäkin. ”Mikä on Suomen suosituin vihannes?” kysyi Peggy. Vastasimme, että porkkana. ”Ottaisin kaikki muut vihannekset pois maailmasta, ja istuttaisin porkkanan siemeniä tilalle”, hän sanoi nauraen.

”Mitä eläintä vieressäsi oleva henkilö muistuttaa?” kysyimme seuraavaksi. Kysymys aiheutti virnistyksiä bändin jäsenten kasvoilla, ja Peggy aloitti vastauskierroksen: ”Kiddy muistuttaa kameleonttia”. Kiddy vilkaisi Peggyä, eikä vastaus selvästikään miellyttänyt häntä. Sitten hän kohdisti katseensa Jack Spookyyn ja mittasi tätä hetken silmillään. ”Jack muistuttaa laiskiaista”, hän sanoo viimein räjähtäen nauruun. Myös Jackin suupielet nykivät. Hän katsoi hetken Peggyä ja kertoi vastauksensa. Tässä kohtaan kielimuuri tuli vastaan, sillä tulkki ei tiennyt kyseisen eläimen nimeä englanniksi. Oliko peli menetetty? Saimmeko koskaan tietää, mitä eläintä Peggy muistuttaa? Onneksenne voin kertoa, että Peggyllä oli ässä hihassaan, nimittäin piirtotaito. Hän piirsi kyseisen eläimen tulkin muistiinpanopaperille ja nähdessämme vastauksen, emme voineet kuin nauraa. Jack Spookyn mielestä Peggy muistuttaa tavalla tai toiselle vyötiäistä.

Seuraavaksi otimme selvää, tahtoisivatko Peggy ja Kiddy Skeleton syrjäyttää Jack Spookyn ja ryhtyä itse The Candy Spooky Theaterin laulajaksi. Juuri kun Kiddy oli avaamassa suunsa vastatakseen, sammuvat huoneen valot mystisesti. Alkuhämmingistä huolimatta emme antaneet asian häiritä enempää, vaan jatkoimme haastattelua entiseen malliin. Nyt Kiddy sai tilaisuuden vastata: ”Jos syrjäyttäisimme Jackin, ei The Candy Spooky Theater olisi enää The Candy Spooky Theater”, hän vastasi asiallisesti. ”Tyyli, jolla musiikkimme olisi silloin tehty, ei olisi enää samanlaista. Me tarvitsemme Jackia.”

Pyysimme bändin jäseniä kuvittelemaan aivan tuiki tavallisen maanantaiaamun. Kaikki on kuten ennenkin, lukuun ottamatta pikkuseikkaa, että he ovat vaihtaneet vartaloita vieressään istuvan henkilön kanssa. ”Miten reagoitte?” kysyimme. Jäsenet pohtivat asiaa tovin, kunnes Kiddy avasi suunsa: ”Ai miten me reagoisimme, vai miltä meistä tuntuisi, vai…?” Selvennämme, että sekä että. Jack virnisti ja vastasi: ”Jos muuttuisin Peggyksi, varmistaisin ensin että se on varmasti Peggyn vartalo”, hän sanoi. ”Sen jälkeen tekisin kaikkea ilkeää.” Kaikki naurahtavat ja Peggy mulkaisee vokalistia. ”Jos minusta tulisi Kiddy, olisin ensin todella yllättynyt”, vastasi vuorostaan Peggy. ”Shokista toivuttuani joisin todella paljon alkoholia, sillä Kiddy pystyy juomaan, minä en.”

”Jos ette olisi japanilainen, minkä maan kansalainen tahtoisitte olla?” tiedustelemme jäseniltä. Jack mutristi suutaan ja sanoi lopulta: ”Tahtoisin olla suomalainen.” Imarteleva vastaus! Pian Peggykin vastasi: ”Minäkin tahtoisin olla suomalainen!” Kaksin verroin imarreltu olo. ”Minä tahtoisin olla italialainen”, Kiddy mutisi. ”Siellä on mafia”, hän täsmensi ja sai kaikki nauramaan.

Seuraavaksi kysyimme, minkä supervoiman Jack Spooky, Peggy ja Kiddy Skeleton mahdollisesti tahtoisivat itselleen yhden päivän ajaksi. ”Olisi hienoa pystyä kontrolloimaan maailmaa”, vastasi Jack. ”Minä tahtoisin osata lentää”, kertoo Peggy hieman vaatimattomamman toiveensa. Kiddy virnistää ja vastaa: ”Haluaisin kyetä kontrolloimaan kaikkia maailman naisia!” Taas kyseisen kitaristin vastaus sai kaikki läsnäolijat nauramaan.

Sopien Jack Spookyn edellisen kysymyksen vastaukseen, kysyimmekin seuraavaksi miten he hallitsisivat maailmaa, tajutessaan eräänä kauniina päivänä olevansa maailmanhallitsijoita. ”Todella itsekkäällä tavalla”, vastaa Jack. ”Minäkin hallitsisin maailmaa itsekkäästi”, Kiddy sanoo. ”Jos joku tulisi tielleni, niin…” tämä mumisee vielä nyrkkiään puiden. ”Minä myös”, vastaa Peggy taas kovin vaatimattomasti.

”Onko teillä viestiä suomalaisille faneillenne?” esitimme viimeisen kysymyksemme. ”Kiitos todella paljon tästä mahtavasta kokemuksesta”, Jack sanoo nyökäten. ”Olimme todella yllättyneitä fanien energisyydestä tänä iltana. Pidimme paljon Suomesta ja ilman konserttiamme olisimme jääneet paitsi monesta asiasta”, hän lopetti. Kaikki oli siis mennyt paremmin kuin hyvin, mikä oli helpotus kuulla.

”Kiitos paljon ajastanne, ja hyvää loppukiertuetta!” toivotimme väsyneille bändin jäsenille. Kello oli jo reilusti yli 11 lopetettuamme haastattelun ja päästimme bändin jäsenet maistelemaan juuritulleita McDonald’s aterioitaan. ”Kiitos!” bändi vastasi vielä hymyillen nauliten katseensa sitten ranskalaisiinsa. He maistoivat yhdet ja heidän kasvonsa levisivät hymyyn, joka ulottui melko pitkälti korvasta korvaan. ”Hyvää!!” he huudahtivat kuin yhdestä suusta. En ihmettele lainkaan, että The Candy Spooky Theaterin jäsenten vatsat murisivat varmasti lujempaa kuin kymmenen karhua, sillä päivä oli ollut hyvin pitkä.

Haastattelijoina toimi Ake ja Katrin, kuvista kiitos Heikki Mitikalle.

-

Keikan jälkeen nimmaritilaisuusjonon saadessa muotoaan kyselimme satunnaisilta yleisön jäseniltä jälkifiiliksiä.

Keitä olette?
Antti, Jessie, Johannes ja Tessa.

Kerropas Antti. Millainen keikka oli?
- Mielenkiintoinen.. ja yllättävä. Tosin vähän jotain tollaista odotinkin sen perusteella mitä mä olin aikasemmin kuullut näiden keikoista.

Oletko kuunnellut The Candy Spooky Theateria kauan Jessie? Tai fanittanut?
- No en mä kauheen kauaa. Mutta ennen kun tuli tieto et ne tulee Suomeen, niin olin jo sitä ennen ollut fani.

Jonotitteko kauan?
Johannes: Joo, mä tulin yhdeksältä aamulla jonoon ja mun kaverit tuli jo seitsemältä.

Eli olet ollut eturivissä? Oliko kivaa?
- Joo olin eturivissä ja oli kivaa.

Entäs Tessa, millanen oli keikka?
- Aivan mahtava, eturivistä koettuna.

Vastasiko se kaikkia odotuksiasi?
- Joo, paitsi, että olin vähän pettynyt siihen että ne soitti samoja kappaleita uudelleen.

Mitä lisää olisit sitten odottanut?
- Olisin halunnut, että ne olis soittanut Exosistin, mutta Zull teki sen..joten..

Ymmärrettävää. Kiitos teille!

------


Kuka olet?
- Emmi

Millainen konsertti mielestäsi oli?
- Sanoinkuvaamattoman..seksikäs!

Ai että oikein seksikäs? Mikä siitä sitten teki seksikkään?
- Kaikki! Mm. Peggyn putoilevat alushousut.

Odotitko keikan olevan tällainen?
- En odottanut näin paljoa!

Kauanko jonotit ja oliko jonottaminen sen arvoista?
- Aamuyhdeksästä. Ja oi kyllä, se oli sen arvoista.

Ja viimeinen kysymys: kuka on lempijäsenesi ja miksi?
- Peggy. Hänen persoonallisuutensa on vain niin täydellinen. (nauraa)