sunnuntai 24. elokuuta 2008

J-rokkarin unelmointia, nro. III: Massatuotannon lait

Aikaisempia liirumlaarumeitani lukeneet ovat saattaneet huomata että hurahdin japanilaisen musiikin maailmaan nelisen vuotta sitten. Silloin ei Anttilassa notkunut Dir en greyn tai MUCCun levyjä eikä Miyavi huudattanut ihmisiä Tavastialla. Edes The Candy Spooky Theaterin banaaninkuoret eivät olleet tunnettuja. 2000-luvun puoliväliä aikaisemmin J-fanituksen aloittaneet ihmiset kertovat vielä tyhjemmistä ajoista. Voin vain kiittää onneani, etten aina ymmärrä heti hyvän päälle.

Juuri vuonna 2004, kun allekirjoittaneen fanitus alkoi, ei ollut monella tietoa esimerkiksi Yesasian tai CDJapanin tapaisista nettistoreista eikä Suomesta saanut mistään kaupasta japanilaisia levyjä. Villit huhut kiersivät joistakin levykaupoista, jotka suostuivat tilaamaan itselleen Japanista plattoja, mutta hinnat tuntuivat olevan pilvissä. Periaatteessa ainoita tapoja miten musiikkia pystyi kuuntelemaan oli Internet, vaikka välillä omatuntoa kolkuttikin.
Hyvin harvinaista oli myös tuntea muita J-rockiin ihastuneita. Samassa koulussa oli kanssani kaksi muuta ihmistä ja lähikaupungista, Tampereelta löytyi kaksi lisää. Enemmänhän ihmisiä toki oli, mutta vaikka Irc-Gallerian tapaiset sivut olivat jo olemassa, ihmiset eivät niinkään pyrkineet tapaamaan toisiaan sellaisella intensiviteetillä kuin seuraavina vuosina, jolloin alkoi myös hyvin aktiivinen miittailu. Koko J-scene tuntuikin olevan kunnon undergroundia, josta massoilla ei ollut mitään käsitystä eikä tietoa. Puberteetin painaessa takaraivoon ja karvojen kasvaessa nenän alle tämä oli kohdallaan, halusihan sitä jokainen olla erityinen jollakin tapaa.

Miittailun kultavuodet koittivat itselleni 2005-2006 -vuosina, jolloin ne olivat jotakin uutta ja upeaa. Eri puolilla Suomea ihmiset kokoontuivat puistoihin ja kahviloihin puhumaan potaskaa lempiartisteistaan ja tapaamaan uusia ystäviä. Joskus vuonna 2006 miittailussa tarjonta ylitti kysynnän lain ja homma tuntui kuivuvan hetkeksi kasaan. Ilmeisesti tänä päivänä erityisesti tapahtumien kylkeen järjestetään kaikenlaisia miittejä, mutta koko vuoden läpi tapahtuvien pikkumiittien määrä on ymmärtääkseni pieni. Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan se, ettei miittailulla ole sellaista tarvetta kuin ennen. Muita faneja löytää lähempää kuin 200 kilometrin päästä eikä muita jiiruja pidetä enää alieneina. Lisäksi keikkoja ja muita tapahtumia tuntuu olevan kokoajan jossakin, jolloin erikseen määrättyyn tapaamiseen ei välttämättä riitä raha, aika eikä kiinnostus.

Jos muistiani tarpeeksi virkistän niin uskaltaisin väittää että vuoden 2005 maaliskuussa Tampereelle ilmestyi erääseen levykauppaan hyvin pieni erä Dir en greyn pahvikantisia Withering to death.:eja, joita minä muutaman ystävän kanssa kävimme kyselemässä päivittäin. Siitä oikeastaan alkoikin suurempi suosio - levyt menivät hetkessä kaupaksi ja levykauppa tilasi lisää myytävää eri artisteilta.
Kyseinen levykauppa teki sinällään fiksusti ajoituksensa kanssa, koska voisi sanoa että vuodet 2005-2006 olivat kenties suurimmat nousukaudet fanituksessa. Vaikka J-rokkareiden määrä on yhä kasvussa, tuolloin tunsi varsinaisen pyrähdyksen kun jokapaikasta alkoi sikistä uusia ihmisiä. Kyseessä on siis samainen hetki kun monella lopahti miittailuinto. Artisteja tällöin ei juurikaan tavattu - hatarat muistikuvat ehdottavat ainakin BLOODin, Ayabien ja Plastic Treen nimeämistä 2006 kohdalle. Näille keikoille mentiin, vaikkei musiikista olisi ennen kuultukaan ja jo tällöin oikeat fanit närkästyivät ajoittain tällaisesta käytöksestä. Pääasia tuntui olevan muiden fanien tapaamisessa sekä mihin tahansa bändiin tutustumisessa joka jaksoi tulla Suomen kaltaiseen peräkylään asti. Elitismiä oli jo rutkasti ennen näitäkin aikoja, mutta itse koin kyseistä ismiä ensimmäistä kertaa näihin aikoihin, syystä tai toisesta.

Nykyään ovat asiat varsin mallillaan. Monet omaavat tarvittavan muoviläpyskän tavaroiden tilaamiseen ympäri maapalloa tai voivat ostaa niitä vaihtoehtoisesti lähimarketista. Tavastia ja muut keikkapaikat täyttyvät vähän väliä kovimman luokan artisteista eivätkä festaritkaan ole jääneet ilman japanilaisia kohokohtiaan. Lolita-mekkoja näkyy useammin kuin kerran vuodessa eivätkä raitasukkakauppiaat tule pelkäämään konkurssia lähiaikoina.

Vaikea sanoa, mikä sai J-buumin leviämisen aikaan, luultavasti kulttuurierojen kiinnostavuus ja Internetin valtakausi yhdistettynä ihmisten kyllästymiseen "samaa vanhaa" kohtaan. Muutokset ovat hyvin nähtävissä, mutta ovatko ne olleet huonompaan vai parempaan? Vastaus ei ole kovinkaan vaikea, vaikka huonompiakin puolia asiassa saattaa nähdä. Eräänlainen maaginen erilaisuus on asiasta täysin kadonnut, mikä saattoi monia - itseni mukaanluettuna - aikoinaan kiinnostaa.
Japanilainen, täysin eroava kulttuuri, kieli ja massamedian tuhoamaton työmaa vain odotti tutkijoitaan. Tätä nykyä S-Marketissa lepäävät Naruto-mangat ja Anttilan An Cafet eivät saa aikaan sitä samanlaista kaukaista haavekuvaa, joka aikaisemmin sielun sopukoissa lepäsi. Haavekuvien katoamisen lisäksi massojen fanituksessa on aina negatiivisia asioita, päällimmäisenä kuukaudessa kiinnostuksensa menettävät "fanit" sekä erikoiset rahastustuotteet (mm. jotkin "näin piirrät mangaa"-oppaat) sekä faktoiltaan epäkorrektit että sekavat lehtiartikkelit, joiden kirjoittajista näkee selvästi tietämättömyyden koko sceneä kohtaan. Huonot asiat voi kuitata kaikenkattavasti yhdellä sanalla, "feikki." Myös monen suosima "wanna-be" käy oikein hyvin. Tämä on kuitenkin välttämätön paha missä tahansa asiassa mihin vahva kulutusmarkkinointi kohdistuu, eikä siitä voi erityisen suuresti J-maailmaa syyttää. Sen ilmestyminen kuvioihin kuitenkin osaa sapettaa, koska joskus asiat olivat toisin.

Negatiiviset seikat eivät kuitenkaan ole niin suuret, että paluu entiseen innostaisi. Hetkelliset fanit katoavat ajan mittaan kun markkinat löytävät uuden rahasammon, erikoisesti tällääntynyt nuori ei enää joudu pelkäämään keskiyön snagarijonossa sen enempää kuin muutkaan eikä keikoista ole enää suurta pulaa. Yksi mätä omena ei ole siis todellakaan pilannut koko puuta.
Henkilökohtaisesti olen myös iloinen ihmisten ainakin osittaisesti vuosien mittaan kasvaneesta kritisismistä. Jokaiselle keikalle ei juosta vain yhtyeen kansallisuuden vuoksi eikä mitä tahansa levyjä enää ostella vain kannessa lepäävien kanjien vuoksi.

Mihin J-maailma sitten siirtyy tästä? Päiväni meediona ovat ohitse, jolloin ilmaan voi vain heittää arvauksia tulevasta. Uskaltaisin ainakin väittää, että fanikunta pienenee pikkuhiljaa seuraavien vuosien aikana ja visual kein sekä muiden alalajikkeiden mukainen pukeutuminen ja eristäytyminen vähentyy ja sekoittuu länsimaiseen rock-kulttuuriin kuten nytkin on nähtävissä. Niin kauan kuin keikoille on maksavaa väkeä, niiden määrä tuskin vähenee, mutta Anttilat ja muut kaupat tuskin ainakaan suuresti lisäävät hyllytilaa japanilaisille julkaisuille.
Nyt kuitenkin elämme kuplan puhkeamisen hetkiä, jolloin tietyllä tavalla on jännittävääkin seurata mihin suuntaan Suomen fanikunta seuraavaksi liikehtii. Jos olisin rohkea, voisin veikata An Cafe- ja D'espairsRay-fanikuntien väkivaltaista jengisotaa Helsingin yössä, josta uutisoitaisiin Iltalehden otsikoissa kovia skuuppeja.

Make love - Not war.


Matias "Wainamoinen" Puro

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas taas asiaa ensimmäisestä sanasta viimeiseen asti. Hyvä! Samaistun, sillä itsekin olen kuunnellut jrockia saman ajanjakson ja huomannut samat ilmiöt - lukuunottamatta miittailun vähentymistä ehkäpä. Sen foorumin, jolla itse pyörin, miittailu on ollut koko ajan tasaisen aktiivista ja osanottajien lukumäärä on noussut tasaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli laadultaan huomattavasti edellisiä tekstejäsi parempi. Osittain näyttää siltä, että olet jättänyt suurimman osan turhasta kikkailusta ja siirtynyt yksinkertaisempaan, ehdottomasti luettavampaan ja huomattavasti nykyistä suomea vastaavampaan tyyliin. Joitakin kieliopillisia virheitä, suomalaistamattomia lainoja ja ilmaisun epäselvyyksiä ja kankeuksia löytyy kyllä tästäkin tekstistä, mutta ne korjaantuvat paitsi kirjoittamalla, myös ehdottomasti lukemalla vastaavia, muiden kirjoittamia tekstejä. On hienoa, että pidät kirjoittamisesta, mutta sinulla on paljon parannettavaa.

Wainamoinen kirjoitti...

Kiitoksia kritiikistä, olen itsekin tiedostanut osittain kangertelevan tekstin jne., suurilta osin kirjoittamisen aktiivisen loppumisen vuoksi mitä ennen harrastin.
Pyrin kyllä mahdollisimman oikeaoppiseen että helppolukuiseen tekstiin mutta virheitä aina tulee, toki ne pyritään vähentämään minimiin niin nyt kuin jatkossakin.
Vaikka "hieno teksti, jatka samaa rataa"-kehut miellyttävätkin jokaista pikkunarsistia, myös tälläiset kriittisemmät viestit ovat hyvin tervetulleita.
Kiitoksia siis niin kehuista kuin risuista.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti! Sä oot mun idoli! O_O Tää on asiaa alusta loppuun~~vaikka lopussa alkoi uhkaavasti pelottaa toi että j-rokkarit vähenee. Aloin miettimään että toivottavasti ei vähene paljoa, koska se on niin hienoa kun ollaan hieman erottuvaisia, miettiä nyt sitäkin tavastian edessä jonottamista kun kaikki j-rokkarit erottuu helsingistä täysin. Sitten vielä kun jos to erikoinen pukeutuminen vähenee , ei sekään ole niin kivaaa kun sekin on niin hienoa. ehkä juuri tuotannot yms vähenevät ostajien myötä. Itse en ainakaan halua pitkään aikaan lopettaa erikoisemmin pukeutumista koska koko omistautumiseni J-rockin maailmalle on niin mahtavaa, että alkaa itsekkin miettiä miksei muutkin hopparit yms, ole tällasia? tämä on niin mahtavaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Edellinen anonyymi _kauhistuttaa_ minua niin paljon, etten enää muista, mitä piti sanoa Matiaksen tuotoksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Oijoi, tuli ihan ne vanhat ajat mieleen, kun aloin jo melkeinpä viisi vuotta sitten j-rockia kuuntelemaan. Tuntui siltä, ettei kukaan ollut koskaan kuullutkaan mistään sellaisesta. Nyt on asiat toisin. :'D

Anonyymi kirjoitti...

Itse en pitänyt erityisesti aikaisemmista, mutta tämä oli ihan kivaa luettavaa.
Itsekin olen jo vähän kauemmin hmm "fanittanut" ja on mielenkiintoista tosiaan seurata, minne päin tää liike muuttuu lähivuosina. Luulempa minäkin, että pahin buumi menee ohi...

Anonyymi kirjoitti...

Toivon todella, että pahin buumi menee ohi, niin karsiutuu pois, tai nuorin (ja usein myös rasittavin) fanikunta kypsyy hieman. Ehkä sitten voimme mennä keikoille ilman jonotusnumeroita tai kolmiöistä jonotusta ;>

Kiitän tekstistä paljon, kuten muutkin ovat tehneet. Huomaan (entisenä kyylänä), että et ole enää se elitisti, joka ärsytti aivan käsittämättömän paljon :>